Yleiset sairaudet

Rodulla yleisesti todetut sairaudet

Suomessa tanskandogeilla yleisimmin esiintyviä vakavia sairauksia ovat mahalaukunkiertymä, sydänsairaudet sekä erilaiset syövät ja kasvaimet. Näiden yhteenlaskettu osuus kuolinsyistä on terveyskyselyjen perusteella huomattava. Jättirotuna tanskandogeilla esiintyy myös kasvuhäiriöitä, joskin ne ovat vähentyneet ruokintatapojen ja -tottumusten muuttuessa paremmiksi. Myös kasvattajat ovat entistä paremmin perehtyneitä pentujen ruokintaan ja jakavat tietojaan pentujen uusille omistajille.

MAHALAUKUNKIERTYMÄ

Mahalaukun täydellinen tai osittainen kiertyminen sulkee mahansuun ja mahanportin niin, ettei mahalaukun sisältö pääse kulkemaan mihinkään suuntaan. Koiralle tulee vakavia hengitys- ja verenkiertovaikeuksia ja se joutuu sokkiin. Jos koiraa ei saada nopeasti eläinlääkärin hoitoon, jossa suoritetaan leikkaus jolla kiertymä poistetaan, se monesti menehtyy kiertymään/shokkiin tai usein hoidosta huolimattakin leikkauskomplikaatioihin. Mahalaukun kiertymä on tanskandogeilla valitettavan yleisesti esiintyvä sairaus.

Mitä mahalaukunkiertymisessä tapahtuu? Vastaus: Mahalaukun täydellinen tai osittainen kiertyminen sulkee mahansuun ja mahanportin niin, ettei mahalaukun sisältö pääse kulkemaan mihinkään suuntaan. Kaasut laajentavat mahalaukun nopeasti ja voimakkaasti. Koiralle tulee vakavia hengitys- ja verenkiertovaikeuksia ja se joutuu sokkiin. Jos koiraa ei saada nopeasti eläinlääkärin hoitoon, se menehtyy kiertymään tai usein hoidosta huolimattakin leikkauskomplikaatioihin. Mahalaukku sijaitsee vatsaontelossa välittömästi maksan ja pallean takana. Pallea on kaareva rintaonteloon päin. Vatsaontelon elimet työntyvät sen mukana osaksi rintakehän sisälle. Koiran mahalaukku on huonosti kiinnittynyt ja pääsee suhteellisen vapaasti liikkumaan ja laajenemaan ruokailun jälkeen. Suurikokoisilla ja kapearintakehäisillä koirilla mahalaukku joutuu ruokailun jälkeen puristukseen. Se ei pääse laajenemaan sivusuuntaan. Tällöin saattaa tavallista täyttyneempi ja laajempi mahalaukku joutua epänormaaliin asentoon vatsaontelossa. Varsinainen kiertymä tapahtuu eriasteisen laajentuman ja sennonmuutoksen jälkeen. Katsottaessa koiraa takaapäin poikkileikkauksena voidaan sanoa mahalaukun kiertyneen myötäpäivään koiran pituusakseliin nähden. Ruokatorvi on kiinnittynyt niin, että syntyy kierre mahalaukun suulle. Sitä voidaan verrata kierteeseen, joka syntyy pyykkiä käsissä kuivaksi väännettäessä. Ruokatorvenkierre estää koiraa nielemästä jopa vettä (Maria Väänänen/ Kirurgian laitos / Eläinlääketieteellinen korkeakoulu). 

 

SYDÄNSAIRAUDET

Kardiomyopatia on sairaus, johon liittyy sydänlihaksen väsyminen ja hajoaminen, (joka ei ole infektion aiheuttamaa), tavataan koirilla monessa muodossa: sydänlihaksen ohentumisena ja onteloiden laajentumisena (dilatoiva kardiomyopatia) tai sydänlihaksen paksuuntumisena (hypertrofinen kardiomyopatia). Lisäksi yhtä muotoa voidaan sanoa traumaattiseksi kardiomyopatiaksi. Sitä todetaan mm. vakavien esim. liikenneonnettomuuksissa syntyneiden ruumiinvammojen jälkeen, äkillisissä vatsavaivoissa, suurten leikkausten jälkeen ja kiputiloissa. Sitä voi esiintyä millä rodulla tahansa.Myös monien sairauksien seurauksena voi kehittyä sydänlihaksen sairauksia, jotka yleensä paranevat, jos perussyy korjaantuu. Sydämen tutkimus olisi tehtävä varhaisessa vaiheessa, jolloin jos kysymyksessä eivät ole sydämen synnynnäiset korjaamattomat viat, on parhaat hoitomahdollisuudet. Tutkimukseen kuuluu EKG:n otto, röntgen- ja ultraäänikuvaus. 

Dilatoiva Kardiomyopatia, jota sanotaan myös kongestiiviseksi kardiomyopatiaksi. Sydän on laajentunut, dilatoitunut ja sen lihasseinämät ovat ohentuneet. Kongestiivinen sydänlihassairaus syntyy myös vasemman eteisen ja kammion välisen mitraali- eli hiippaläpän tai oikean eteisen ja kammion välisen trikuspidaali- eli kolmiliuskaläpän toimintahäiriön yhteydessä. Tämä on yleisin tanskandogeilla esiintyvä sydänsairaus ja sitä esiintyy kaiken ikäisillä koirilla, painottuen kuitenkin yli viisi vuotiaisiin koiriin. Taudin periytyminen on monimutkaista. Sen verran kuitenkin tiedetään, että jonkinlainen taipumus taudin puhkeamiseen periytyy. Sairasta koiraa ei tietenkään tulisi jalostukseen käyttää, mutta terveiksi todettujen sisarusten sulkemista pois jalostuksesta ei kuitenkaan välttämättä nähdä tarpeelliseksi.

Mitä dilatoivassa kardiomyopatiassa tapahtuu? Vastaus: Sydänläppä voi olla synnynnäisesti viallinen tai muuttua usein infektiota seuranneen tulehduksen vuoksi epänormaalin paksuksi ja myöhemmässä vaiheessa taas kutistua, niin että muodostaa ensin pahenevan esteen eteenpäin virtaavalle verelle, mutta ei sulkeudu myöhemmin tiiviisti, vaan päästää veren vuotamaan taaksepäin takaisin eteiseen. Kaikissa näissä tapauksissa sydämen toiminta tulee tehottomaksi, mikä vasemmanpuoleisessa toiminnanvajauksessa aiheuttaa kongestion, verentungoksen, eli veren liiallisen kerääntymisen pieneen verenkiertoon, toisin sanoen keuhkoihin. Keuhkojen hiussuonet laajenevat, ja niistä vuotaa nestettä keuhkokudokseen niin nopeasti, etteivät imusuonet pysty ottamaan sitä vastaan. Keuhkoihin muodostuu nestettä eli keuhkoödeema, joka heikentää koiran hengitystehoa ja aiheuttaa yskää. Oikeanpuoleisesta toiminnanvajauksesta seuraa vastaavasti veren kerääntyminen vatsaontelon suoniin, maksan laajeneminen ja askites, nesteen kerääntyminen vatsaonteloon. Joskus harvoin esiintyy turvotusta ihossa ja ihon alla pitkin rungon alapintaa ja raajoja. Lähde: Birgitta Wikström. Koiran Sairaudet

Muut sydänsairaudet. Muista sydänsairauksista yksilöityä terveyskyselyissä tulivat vain PDA (synnynnäinen sydämen ja suurimpien verisuonten epämuodostuma) ja oikean puoleisen eteiskammioläpän dysplasia. Sydänsairauksien osalta tanskandoggien terveydentilaa voidaan pitää vakavana.

Lisää sydänsairauksista kansankielellä

SYÖPÄ JA KASVAIMET

Yleisin tanskandogeilla esiintyvä syöpä on luusyöpä sekä luustokasvaimet. Myös erilaiset ihokasvaimet ja rasvapatit ovat yleisiä, joskin eivät yleensä yhtä kohtalokkaita kuin luusyöpä. Nartuilla nisäkasvaimet ovat yleisiä ja saattavat muuttua pahanlaatuisiksi, ellei niitä poisteta.

Luusyöpä kehittyy usein värttinä-kyynärluun alaosaa eli paikkaan jossa on totuttu toteamaan kasvuhäiriöt. Koiran voimakas ontuminen ja kasvaimen nopea kasvu käännyttävät eläinlääkärin puoleen. Kasvaimet voidaan helposti diagnosoida röntgentutkimuksella. Tämä nuoruuden luusyöpä on yleisin bernhardinkoiralla, rottweilerilla, tanskandogilla ja reäillä muilla suurikokoisilla roduilla. Luusyövän hoitomahdollisuudet ovat huonot. (Saki Paatsama, Terve ja sairas koira, 1995)

Nisäkasvaimet ovat yksi narttukoirien yleisimmistä kasvaimista, jotka voivat myös olla pahanlaatuisia. Pahalaatuisilla nisäkasvaimilla on taipumus lähettää etäpesäkkeitä ja levitä etenkin keuhkoihin. Kasvaimia kehittyy ensimmäiseksi takimmaisiin nisiin. Joskus havaitaan pieniä kasvaimia samanaikaisesti useissa maitorauhasissa. Toiste kasvaimet saattavat pysyä pitkän aikaa samankokoisina, toiset kasvavat nopeasti suuriksi. Kasvaimet, joiden peittämä iho muuttuu tai alkaa vuotaa eritteitä, ovat yleensä pahanlaatuisia. Niiden kirurginen hoito on yleensä menestyksellistä. (Saki Paatsama, Terve ja sairas koira, 1995)

LUUSTOSAIRAUDET

Lonkkien terveyttä kuvataan A:sta E:hen ja kyynärien terveyttä 1:stä 3:een seuraavasti

A = terve, ei muutoksia
B = lähes normaali/rajatapaus
C = lievä
D = keskivaikea
E = vaikea

0 = ei muutoksia
1 = lievät muutokset
2 = kohtalaiset muutokset
3 = voimakkaat muutokset

Lonkkaniveldysplasia (HD) on kasvuhäiriö, joka tarkoittaa sitä, että lonkkamaljakko on joko toiselta tai molemmilta puolilta liian matala. Se ei silloin tue riittävästi reisiluun päässä olevaa nivelnastaa, joka vähitellen epämuodostuu. Lonkkaniveldysplasian oireet vaihteevat taudin asteen mukaan. Oireena voi olla esim. ajoittainen ontuminen, raskaan liikunnan jälkeinen kiputila tai takapään voimattomuus. Lievä HD ei yleensä vaikuta koiran elämään millään lailla. Vaikea-asteisessa lonkkaniveldysplasiassa koiran on vaikea nousta seisomaan, se vinkuu usein noustessaan ja sen takajalat ovat lepäämisen jälkeen jäykät. Vaikeamman asteen  HD voi olla koiralle erittäin tuskallinen ja usein päädytään eläimen lopettamiseen, koska tehokasta hoitokeinoa ei ole. Jatkuvalla kipulääkityksellä tai akupunktiolla voidaan lievittää tai jopa poistaa kipu. Kuitenkin aaikea-asteisen dysplasian ennuste on heikko koska oireet pahenevat iän myötä. Lonkkaniveldysplasiaa pidetään pieneltä osin perinnöllisenä vikana, mutta ympäristötekijöillä ja kasvuajan ruokinnalla on suurin merkitys. Ensisijaisesti ruokinta ja liikunta pitäisi saada kasvavalla koiralla täysin oikeaksi. Jalostukseen käytettävät koirat kuvataan yli vuoden vanhoina (suurilla roduilla kuvausiän soisi olevan noin kahden vuoden iässä, sillä lonkissa esiintyy nuorella koiralla vielä ns. löysyyttä) ja röntgen kuvat menevät Suomen Kennelliittoon arvostelulausuntoa varten. Vaikka tiettyä yksilöä ei käytettäisikään jalostukseen on se hyvä kuvata ja kertoa kasvattajalle (ellei tämä ole kuvausta vaatinut jo etukäteen) kuvaustulos, sillä se on ainoa tapa tietää kohtalaisella varmuudella periyttääkö jompi kumpi vanhemmista ns. "huonoja lonkkia". Tämä johtuu siitä, että lonkkavika periytyy polygeenisesti, eli useampi kuin yksi geeni vaikuttaa tämän vian syntyyn. Itse lonkkavika on myös ruokinnallinen ja liikunnallinen ongelma. Tästä syystä tulisi kasvattajan ruokinta- ja liikuntaohjeita noudattaa tarkoin, ellei aiheeseen ole itse hyvin perehtynyt. Tarkkaan harkittu jalostaminen sekä huomion kiinnittäminen ruokintaan jo nartun kantoaikana sekä pentujen kasvuaikana on paras tapa ehkäistä dysplasiaa. 

Panosteiitti on kansankielellä kasvukipu ja on luustosairauksista varattomimmasta päästä. Tämä on suurikokoisiksi kasvavien koirien kivulias sairaus jossa kipu iskee pitkiin putkiluihin ja aiheuttaa tyypillisesti ontumista, joka voi olla huomattavaa ja kestää pari viikkoa, minkä jälkeen toinen raaja tulee kipeäksi. Vaiva voi kiertää raajasta toiseen vuorotellen (vrt. engl. kielinen nimi Wandering lameless). Röntgenkuvat näyttävät,että sairaan luun ydinontelo on tiiviimpi kuin normaalisti. Koira usein aristaa luitaan, kun niitä kokeillaan. Panosteiitti voi vaivata koiraa 2 kk iästä 2 - 2,5 vuotiaaksi. Ennemmin tai myöhemmin se aina paranee itsestään. Sairautta ei ole vielä selvitetty tarpeeksi jotta tiedettäisiin sen syy, arvailuja on esitetty jos jonkinlaista infektioista immunologisiin sairauksiin. Hoitona on usein kokeiltu antibiootteja ja kipulääkitystä tai akupunktiota.

Hypertroofinen osteodystrofia, HOD on kasvuajan luustosairaus joka ilmenee verenvuotona ja kalkkeutumina aivan luukalvojen alla, varsinkin ranteiden yläpuolella. Ulospäin sairaus näkyy lämpimänä turvotuksena kyynärluiden ja värttinäluiden alaosassa eli ranteiden yläpuolella. Koira aristaa usein jalkojaan, ontuu, pahimmassa tapauksessa koira ei pysty edes seisomaan. Sairauteen liittyy useasti kuume ja yleiskunnon heikkeneminen. Tämä sairaus on tyypillinen nimenomaan suurille, nopeakasvuisille roduille, yleinen esiintymisikä 3-6 kk. Muutokset näkyvät röntgenkuvissa selvästi. Hoitona on ruokinnan tarkistaminen sekä vitamiinien ja kivennäisaineiden annon rajoittaminen.

Osteochondroosi, OCD on luusairaus, jossa nivelrustot eivät kypsy ja kasva normaalisti. Vamma aiheuttaa kipua ja ontumista. OCD on kasvavalla eläimellä esiintyvä häiriö nivelpinnoissa. Sairaus voidaan todeta röntgenkuvasta, jossa se ilmenee nivelessä näkyvinä rustovaurioina. OCD ilmenee yleisimmin olkanivelessä, kyynärnivelessä sekä polvi- ja kinnernivelessä. Se voi esiintyä myös selkä- tai kaularangassa, jolloin nikamien välinen yhteys huononee. Kaulanikamien kasvuhäiriöön liittyy helposti hermo-ongelma, ns. Wobbler-ilmiö, lähinnä liikehäiriöitä, huojuntaa, kompastelua ja suuntavakauden kadottamista ensin takaraajoissa. OCD:n koiran omistaja huomaa usein pennun liikkeistä, se ei tasapainota raajojaan tasaisesti. Huomattava osa olkanivelessä esiintyvistä muutoksista kasvuaikana paranee ilman leikkausta. Tähän sairauteen luetaan usein myös kyynärnivelen kasvuhäiriö eli kyynärnivelen dysplasia, joka voidaan todeta jo puolivuotiailla pennuilla. Nivel alkaa aristaa ja turpoaa ja koira ontuu. Varhaisessa vaiheessa vika voidaan vielä leikata melko hyvin tuloksin.

SILMÄ- JA LUOMISAIRAUDET

Silmän ja pään rakenne voivat altistaa luomenkiertymille ja kyynelrauhasen esiinluiskahdukselle (SKL Ry, Jalostustieteellinen toimikunta). Yleisin tansnadoggien luomisairaus on entropium eli luomenreunan sisäänkiertymä joka ärsyttää silmää ja vahingoittaa usein sarveiskalveoa. Myös kolmannen silmäluomen eversiota esiintyy. Eversiossa vilkkuluomen epämuodostunut rusto aiheuttaa vilkkuluomen reunan kääntymisen ulospäin ja vilkkuluomi tulee punaiseksi sekä turpoaa. Nuorilla koirilla esiintyy myös joskus vilkkuluomen sisäpuolen kyynelrauhasen esiinpullistuma, ns. cherry eye, joka näyttää punaiselta lihamuhkuralta silmänurkassa. Harvemmin tanskandogeilla todettu luomisairaus on ektropium eli luomenreunan ulospäinkääntymä. Myös tämä aiheuttaa ärsytystä silmien limakalvoille ja sarveiskalvoille.

Kaikki nämä luomisairaudet voidaan hoitaa leikkauksella. Ne kuitenkin katsotaan perinnöllisiksi vioiksi, eikä leikattua koiraa siten tulisi käyttää jalostukseen. Tästä syystä olisi aina ilmoitettava koiran kasvattajalle mikäli hänen kasvattiensa joukosta tällainen sairaus todetaan! Silmäsairauksista tanskandogeilla esiintyy, tosin hyvin vähän, harmaakaihia.

Entropion eli luomikouru on luomiköyryn vastakohta. Entropionissa osa ala- ja mahdollisesti yläluomestakin on kiertynyt sisäänpäin. Se sijaitsee useimmiten ulommassa silmäkulmassa, jolloin silmäluomen karvainen iho joutuu silmän sidekalvoa ja mahdollisesti myös sarveiskalvoa vastaan. Pennusta lähtien koiran silmät ovat ärtyneet ja niistä vuotaa runsaasti vettä ja jopa rähmää. Tämäkin vaiva on parannettavissa vain kirurgisesti.

Ektropion eli luomiköyry tarkoittaa sitä, että alaluomi riippuu selvästi ja siitä muodostuu tasku, johon kerääntyy helposti kaikenlaista likaa, joka ärsyttää silmän sidekalvoa. Silmät alkavat punoittaa, ne ärtyvät ja niistä vuotaa vettä. Vika voidaan ja se pitää leikata, jos se selvästi kiusaa koiraa. Leikkauksesta on tehtävä merkintä rekisterikirjaan. Valitettavasti ektropion on joillakin roduilla yleisesti esiintyvää, joten on syytä tarkastella hankittavan pennun silmiä

IHOSAIRAUDET JA ALLERGIAT

Allergiat voidaan jakaa kahteen ryhmään: ruoka-aineyliherkkyydet ja atopiat. Sairastuneella yksilöllä on taipumus tuottaa liiallisesti vasta-aineita (immunoglobuliineja) tavallisissa olosuhteissa harmittomia proteiineja (allergeeneja) vastaan. Tyypillistä molemmille on, että koiran oireet alkavat kutinana, usein ilman muita nähtäviä ihomuutoksia. Raapimisen ja ihon nuolemisen myötä ihoon kehittyy sekundaarinen tulehdus. Ruokaaineyliherkkyys saattaa alkaa oireilla jo hyvin nuorena eli jo pentuiässä. Kutinaan ei liity vuodenaikaisvaihtelua. Ns. eliminaatiodieetti on paras tapa testata ruoka-aineyliherkkyydestä epäiltyä potilasta. Laboratoriotestit ovat epäluotettavia ja antavat runsaasti virhepositiivisia tuloksia.

Atoopikot sairastavat joko ympärivuotisesti, mikäli allergeeni on sisätiloissa, tai esimerkiksi vain kesäaikaan, jolloin voidaan epäillä, että allergeeni on esimerkiksi ulkona esiintyvää siitepölyä. Testaus voidaan suorittaa iho- tai veritestein.
Pääasiallisena oireita helpottavana lääkityksenä käytetään kutinaa helpottavia kortikosteroideja. Ruokaaineallergikoille etsitään sopiva ruokavalio, joka yksinään eliminoi kortikosteroidien käyttötarpeen. Siedätyshoito (hyposensibilisaatio) on hyvä vaihtoehto kortisonien käytölle atopian hoidossa. Lisäksi yliherkkyysoireiden lievittämiseksi käytetään kutinaa hillitseviä shampoopesuja, ravintolisiä, rasvahappovalmisteita sekä antihistamiineja.

Koirien ihosairauksien diagnosoiminen on aikaa ja rahaa vievää ja vaatii usein monia tutkimuksia diagnoosiin pääsemiseksi. Krooniset ihosairaudet vaativat usein koko elämän kestävää lääkitystä tai erikoisruokavaliota.

Yllämainittujen ihosairauksien lisäksi tanskandogella esiintyy furunkuloosia eli tassunvälitulehdusta, ulkokorvan tulehduksia ja märkäisiä ihotulehduksia. Ihotulehduksia ei esiinny kaikilla, ja niiden esiintymiseen vaikuttaakin yksilön oman ihon vastustuskyky, joka on osittain perinnöllistä. Perinnöllisiä ihosairauksia ovat atopia- ja allergiataipumus sekä alttius saada erilaisia tulehduksia.

Ruokinnan merkitys allergioiden ja atopian syntyyn on kiistanalainen asia. Joidenkin mielestä raakaruokinnalla (BARF) pystytään ennaltaehkäisemään kyseenomaisia vaivoja ja saadaan parhaimmat tulokset, toiset vannovat tietyn valmistajan kuivamuonan nimeen.

Muut tanskandogeissa tavattavat sairaudet

Spondyloosi

Spondyloosilla tarkoitetaan selkänikamien välistä silloitusta, joka johtaa rangan jäykistymiseen ja nikamavälien ahtautumiseen. Spondyloosi voi olla seurausta useista selkärangan sairauksista. Taustalla voi olla nikamien välinen ylilikkuvuus, instabiliteetti, nikamien epätäydellinen kehittyminen ja tulehdukset. Itsenäisenä sairautena esiintyessään käytetään nimitystä spondylosis deformans. Tälle sairaudelle ovat tyypillisiä nikaman alapuolelle ja sivulle kehittyvät luupiikit. Tauti voi olla täysin oireeton huolimatta laajoista röntgenkuvauksessa havaittavista muutoksista. Joskus luupiikit ahtauttavat juurikanavia aiheuttaen kipua ja halvausoireita. Leikkaushoito voi olla ainoa mahdollinen näissä tapauksissa. Selkäydinkanavan ahtautuminen on harvinaista (LahdenEläinlääkäriasema, Seppo Lamberg).

Furunkuloosi

Furunkuloosi on syvällinen tulehdus tassujen ja polkuanturoiden välissä ja koirilla verrattain yleinen sairaus. Useimmiten sitä esiintyy nuorilla lyhytkarvaisilla koirilla, mutta sitä voi esiintyä myös muilla koirilla.

Sairauden aiheuttaa mm. ulkoinen ärsyke tai yliherkkyys, hiiva- ja sieni –infektiot sekä psyykkiset häiriöt, jotka aiheuttavat tassujen nuolemista. Ihomuutoksista eristetään usein bakteereita, esim. stafylokokki, mutta bakteerien katsotaan olevan toissijaisia taudin aiheuttajia. Taudin hoito vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja vaikka potilas paranisikin, tauti saattaa helposti uusia.

Taudille tyypillisiä ovat rakkulamaiset muodostelmat tassuissa varpaiden ja polkuanturoiden välissä. Näitä rakkuloita voi olla vain muutama, mutta melkein aina niitä on paljon. Ajan myötä rakkulat puhkeavat ja paranevat, mutta uusia saattaa ilmaantua. Iho varpaiden ja polkuanturoiden välissä on punoittava ja arka. Tauti on kivulias ja koiralla saattaa esiintyä ontumista. (Huittisten Ammatti- ja yrittäjäopiston Pieneläinhoitajalinjan oppimateriaali).

Tonsilliitti / Nielurisojen tulehdus

Tonsillat muistuttavat paljonkin imusolmukkeita. Tonsillat (2kpl) sijaitsevat syvällä kurkussa sen molemmin puolin. Tonsillojen ollessa reagoimattomat eli normaalit ne sijaitsevat limakalvon muodostamassa pussukassa, eikä niitä olekaan helppo havaita. Imusolmukkeiden tapaan tonsillojen tehtävänä on tuhota tulehdus. Tällöin ne saattavat myös itse tulehtua ja sen seurauksena suurentua. Turvonneet, punoittavat ja limakalvon muodostamasta pussukastaan ulkonevat tonsillat on suhteellisen helppo havaita mikäli koira antaa katsoa syvälle kurkkuun. Yleensä tonsillojen tutkiminen vaatii kuitenkin koiran rauhoittamisen.

On tiettyjä selviä syitä, joista voi seurata tonsilliitti. Esimerkiksi pitkäaikainen oksentelu ja suun krooniset infektiot mahdollistavat tonsillojen infektoitumisen. Suun kroonisen sairauden taustalla on usein hammaskivi ja sen aiheuttama ientulehdus. Myös tassutulehdus tai anaalirauhasten tulehdus voivat olla tonsilliitin taustalla. Näissä tapauksissa koira nuolee tulehdusaluetta, esim. anaaleja ja bakteerit pääsevät suuhun tätä kautta. Harvoin voi esiintyä tonsilliitti myös ilman taustalla olevaa selvää syytä. Tämä on yleisempää pienikokoisilla roduilla.

Tonsillojen suurentuessa ne ovat yleensä myös kivuliaat. Koiraa yskii/kakoo, ikäänkuin kurkussa olisi jotakin tai koira nieleskelee useasti ja ylikorostuneesti. Jotkut koirat nuolevat huulia tavallista enemmän, myös kuolaa saattaa valua poskipielistä. Useimmat koirat ovat haluttomia syömään nielemisen aiheuttaman kivun vuoksi. Koirat saattavatkin nälkäisinä mennä ruokapurkille, mutta kuitenkin kieltäytyä syömästä. Monet koirat eivät ole yhtä aktiivisia kuin tavallisesti, koirilla ei yleensä kuitenkaan nouse kuumetta tonsilliitin seurauksena. Taustalla oleva infektio on hoidettava ensimmäisenä, mahdollisesti siis poistettava myös hammaskivet. Infektion hoito aloitetaan antibioottilääkityksellä. Paraneminen nopeutuu huomattavasti, jos tonsillat myös penslataan eli puhdistetaan desinfektioaineella paikallisesti. Jos tonsilliitti toistuu useasti ilman taustasyytä, voidaan myös tonsillojen poistamista harkita (http://www.clinivet.fi/artikkelit/koira_artikkelit/artikkeli_6.html).

Addisonin tauti l. lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta

Lisämunuaisen kuorikerros tuottaa elimistön omia kortikosteroideja. Mineralokortikoideja tarvitaan mm. elektrolyyttitasapainoon, glukokortikoideja erityisesti stressitilanteissa. Lisämunuaiskuoren tuhoutuminen tai toimimattomuus aiheuttaa vajaatoiminnan oireita eli Addisonin-taudin. Taudin syy on useimmiten tuntematon: syynä voi olla autoimmuunitauti, infarkti tai amyloidoosi, se voi tulla Cushingin-taudin hoidossa käytetyn mitotaani-lääkityksen seurauksena, tai syynä voi olla aivolisäkkeen tuottaman ACTH hormoni puute. Joskus pitkäaikaisen kortisonilääkityksen lopettamisen jälkeen koiran lisämunuaiskuori ei enää toimikaan.

Tautia todetaan nuorilla ja keski-ikäisillä (2-4 vuotiailla) koirilla, nartuilla uroksia enemmän. Koirilla tauti on harvinainen, kissoilla erittäin harvinainen.

Aluksi oireita voi esiintyä vain stressitilanteissa (trauma, infektio, leikkaus ), ja koiran vointi on välillä parempi. Yleisiä oireita ovat oksentelu, ripuli, ruokahaluttomuus, vatsakipu ja painon menetys. Koira on väsynyt ja haluton. Tärinää, lihasheikkoutta ja lihaskipuja voi esiintyä.

Joskus tauti voi puhjeta kriisiksi: verenpaine laskee, koira on heikko, jopa tajuton, alilämpöinen ja kuivunut (Koira-Kissaklinikka Oy:n verkkosivut). Lisätietoa taudista ja periytyvyydestä: http://www.koiranjalostus.fi/Addisonintauti_ji.htm 

Autoimmuunisairaudet

Kaikki elävät olennot, koirat, ihmiset tai mikrobit, sairastavat jossakin elämänvaiheessaan. Syynä voi olla virus tai bakteeri, loukkaantuminen tai vaikkapa ikääntyminen. Mutta se, että koirasi oma elimistö voi hyökätä itseään vastaan ja aiheuttaa vakavan sairauden, tuntuu oudolta ja epäuskottavalta. Näin kuitenkin tapahtuuautoimmuunisairauksissa.

Huono MHC-kompleksiyhdistelmä voi altistaa yksilön autoimmuuniperäiselle sairaudelle. Tietyt MHC-geenit vaikuttavat jokaiseen yli kolmeen tusinaan tunnettuun autoimmuunisairauteen. Autoimmuunisairaudessa immuunijärjestelmä ei kykene erottamaan omaa ja vierasta alkuperää olevia asioita toisistaan ja alkaa hyökätä elimistönomiakudoksiavastaan.

Immuunijärjestelmä on kehittynyt etsimään ja tuhoamaan mikroskooppisia taudinaiheuttajia ja vieraita organismeja. Immuunijärjestelmän erikoistuneet solut kiertävät verenkierron mukana metsästäen ja tuhoten viruksia ja bakteereja, jotka ne tunnistavat niiden pinnalla olevien vieraiden proteiinien avulla.

Immuunijärjestelmän solut on geneettisesti koodattu tunnistamaan myös elimistön omat proteiinit sekä elimistölle hyödylliset proteiinit ja organismit, jotka saavat elää omaa elämäänsä immuunijärjestelmän niistä häiriintymättä. Immuunijärjestelmän toiminnan häiriintyessä syntyy soluja, jotka hyökkäävät elimistön omien kudosten tai elimistölle tarpeellisten ja hyödyllisten vierasaineiden kimppuun.

Aiemmin läpikäydyt ympäristötekijät voivat saada autoimmuunisairauden puhkeamaan, mutta koiran genetiikalla on myös oma osansa. On elintärkeää, että kasvattajat ottavat selvää koirien perinnöllisistä autoimmuunisairauksista, siitä kuinka ne diagnosoidaan ja miten ne periytyvät. Autoimmuunisairaus ei puhkea itsestään, jonkin täytyy laukaista taudin eteneminen. Syynä voi olla jonkinlainen stressitekijä – toinen sairaus, loukkaantuminen, ylirasittuminen, altistuminen, henkinen stressi, myrkytys, tai jokin niin pieni asia, että sitä ei tule edes ajatelleeksi.

Jossain tapauksissa autoimmuunireaktio voi olla väliaikainen ongelma, joka vähenee sitä mukaa kun elimistö paranee. Esimerkiksi sopii paikallinen demodikoosi. Sikaripunkki, joka aiheuttaa demodikoosin, elää useimpien,
ellei jopa kaikkien koirien karvatupissa. Normaalisti ne ovat harmittomia vieraita, joista ei ole mitään haittaa eikä hyötyä koiralle. Jotkut pennuista reagoivat sikaripunkkiin ja niille kehittyy demodikoosin oireita. Oireina ovat pieni kolikon kokoinen, kalju läiskä koiran kasvoissa tai etujaloissa. Useimmat eläinlääkärit määräävät hoidoksi punkkilääkitystä, mutta tämä demodikoosin muoto häviää yleensä myös itsestään, vaikkei sitä hoidettaisikaan.

(On olemassa myös toinen, vakavampi demodikoosin muoto, jota käsitellään myöhemmin.) Tauti siis voi puhjeta nuorelle koiralle väliaikaisesti, kunnes immuunisysteemi alkaa toimia oikein ja täydellä teholla, jolloin taudin oireet saattavat hävitä.

Suurimmassa osassa tällaisista nuoruusiän tapauksista koira selviää jatkosta ilman taudin uusimista. Varhaiset autoimmuunireaktiot voivat koirilla olla merkkinä autoimmuunipuolustuksen perinnöllisistä ongelmista. Koira jolla on demodikoosi ja demodikoosin sairastaneita sukulaisia tai muita sukulaisia, joilla on autoimmuunisairauksia, on riskiryhmässä sairastua vakavampaan autoimmuunisairauteen.

Suurimpina huolenaiheina, varsinkin kasvattajille, ovat krooniset, geneettisesti periytyvät muodot autoimmuunisairauksista. Sairaudet, jotka kerran puhjettuaan vaivaavat koiraa läpi sen elämän. Kroonisiin autoimmuunisairauksiin vaikuttavat monet tekijät, joiden pitää ”loksahtaa kohdalleen” ennen taudin puhkeamista. Ensinnäkin koiralla pitää olla geneettinen alttius ja tietynlaiset MHC-geenit, jotta se voi sairastua. Lisäksi sen pitää altistua jollekin sairauden laukaisevalle tekijälle. Jos koira ei kohtaa sairautta laukaisevaa tekijää, se ei sairastu.

Sairastuneet koirat voivat olla melko oireettomia aikoina, jolloin tauti on inaktiivisessa tilassa. Mutta tällaisissakin tapauksissa tauti hulmahtaa silloin tällöin esille ja aktiiviseksi lääkityksistä huolimatta. Osa autoimmuunisairauksista on helposti tunnistettavissa, mutta toisia on erittäin vaikea diagnosoida, sillä ne muistuttavat hyvin paljon muita sairauksia. Testausmenetelmiä on olemassa osalle autoimmuunisairauksista, mutta ei suinkaan kaikille. Autoimmuunisairauksia ei voida parantaa ja ne vaativat läpi elämän jatkuvaa hoitoa.

Steroidit ovat tavallinen hoitomuoto useisiin autoimmuunisairauksiin. Tämän tyyppisellä lääkityksellä voi olla vakaviakin sivuvaikutuksia, mikäli niitä käytetään suurina annoksina tai pitkinä hoitojaksoina. Osaan taudeista ei ole tarjolla muita kuin steroidipohjaisia lääkkeitä ja monesti tullaan tilanteeseen, jossa koira ei enää vastaa lääkitykseen oikealla tavalla, eikä sitä ole enää tarkoituksenmukaista jatkaa. Suurimmalla osalla koirista lääkitys kuitenkin tehoaa.

Autoimmuunisairaudet eivät yleensä puhkea ennen kuin koira on aikuisiässä ja joskus ne puhkeavat vasta myöhemmällä iällä, jolloin on hyvin todennäköistä, että koiraa on jo keritty käyttää jalostukseen tietämättä mitään ongelmista.

Teoriassa kaikki elimistön osat ja kudokset voivat joutua autoimmuunipuolustuksen uhriksi. Käytännössä on olemassa muutamia sairauksia, jotka esiintyvät useammin kuin muut.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisin koirilla raportoitava autoimmuunisairaus, sitä esiintyy sekä sekarotuisilla, että puhdasrotuisilla koirilla. Hitaasti etenevä kilpirauhasen rappeutuminen aiheuttaa koirassa monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat karvanlähtö, johon liittyy ihon paksuuntumista, rasvoittumista ja painon nousua sekä epätavallista väsymystä. Joissakin tapauksissa oireina voi olla myös hedelmöityskyvyn alenemista, kohtauksia ja sarveiskalvon samentumista.

Osassa tapauksista koira ei oireile millään kilpirauhasen vajaatoiminnalle tyypillisellä tavalla ja toisaalta kaikki nämä oireet voivat olla merkkinä myös monesta muusta sairaudesta. Jos koira oireilee vakavasti, sille tulee tehdä huolellinen eläinlääkärin tutkimus sairauden alkuperän määrittämiseksi. Kilpirauhasen vajaatoiminta voidaan testata verikokeilla, mutta ne eivät aina kerro koko totuutta ja ne tulisi uusia tietyin väliajoin varmuuden saavuttamiseksi.

Systeeminen lupus erythematosus esiintyy kahdessa eri muodossa. Vähemmän vakava muoto, diskoidinen lupus erythematosus, on ihosairaus joka johtaa karvan lähtöön ja kuivaan ärtyneeseen ihoon kaulalla ja päässä (useimmiten). Diskoidinen lupus voi edetä vakavammaksi sairaudeksi, lupus erythematosukseksi, joka koskee koko elimistöä (nukleiinihappojen toimintaa DNA/RNA tai verisolujen muodostumista).

Sairastuneet koirat kärsivät monenlaisista oireista. Systeemisen lupuksen yhteyteen voi puhjeta myös muita autoimmuunisairauksia kuten hemolyyttistä anemiaa ja trombosytopeniaa (verihiutaleiden vähyys). Vakavissa tapauksissa sairaus on kohtalokas. Systeeminen lupus voidaan määrittää koepalan avulla, mutta vielä ei ole keksitty menetelmää, jolla saataisiin selville kantajat ja oireettomat tautia sairastavat yksilöt.

Demodikoosi Joissakin tapauksissa koiran elimistö ei kestä normaaliflooraansa kuuluvia sikaripunkkeja ja se alkaa reagoida niiden läsnäoloon karvattomilla alueilla ruumiissaan. Hoitamattomina tällaiset karvattomat alueet saattavat levitä koko ruumiin alueelle ja tulehtua vakavasti, jopa kohtalokkaasti sekundaaristen bakteeritulehdusten vuoksi. Diagnoosi tehdään taudin oireiden mukaisesti, demodikoosille ei ole olemassa spesifiä testiä.

Myasthenia gravis on hermo-lihassairaus, jossa motoristen impulssien siirtyminen hermosta lihaksiin on häiriintynyt. Sairastuneet koirat väsyvät helposti ja ne voivat kompastella ja kompuroida ilman näkyvää syytä. Raskas harjoittelu voi aiheuttaa koiran romahtamisen ja vakavia kohtauksia, jotka muistuttavat myrkytystilaa. Sairauteen liittyy usein myös ruokatorven laajentuma. Sairaus on yleensä perinnöllistä alkuperää. Sairaudelle ei ole omaa testiä.

Joissakin geenipareissa samanlaisuus on toivottavaa, erikoisesti esimerkiksi niissä geenissä, jotka vaikuttavat rotutyypilliseen ulkomuotoon tai tyyppiin. Samankaltaisuus ei kuitenkaan ole missään nimessä toivottavaa kun puhutaan MHC-kompleksista. Rotutyypilliset piirteet on useimmissa roduissa jo vakiinnutettu. Tämä mielessä pitäen kasvattajien tulisi korostaa immuunipuolustuksen monimuotoisuutta ja ehkäistä siihen liittyvien sairauksien leviämistä varjelemalla MHC-kompleksin monimuotoisuutta vähentämällä sisäsiitoksen käyttämistä jalostuksessa. Valitettavasti ei ole keinoa, jolla kasvattaja voisi määrittää millainen MHC-kompleksi koostumus jalostuspopulaatiolla on. On kuitenkin olemassa useita keinoja, joilla voidaan pienentää riskiä.

Ensinnäkin yhtäkään koiraa, jolla on autoimmuunisairauksia tai allergioita ei tulisi käyttää jalostukseen. Vaikka eläin tulisi toimeen lääkityksellä ja näyttäisi päällisin puolin kunnossa olevalta, kasvattajan tulee muistaa, että se ei ole perimältään terve. Sairastelevat ja heikot yksilöt pitäisi karsia pois jalostuksesta. Kasvattajan tulisi millä hinnalla hyvänsä välttää käyttämästä liikaa jotakin tiettyä yksilöä, vaikka se olisi kuinka hyvä yksilö itsessään ja vaikka vaikka se olisi j ättänyt kuinka hyvää jälkeä pentuihinsa.

Jalostuspäätöksiä tehdessään kasvattajan tulisi aina välttää yhdistelmiä, jotka nostavat pentueen sisäsiitosastetta korkeammaksi kuin vanhempien sisäsiitosaste, mielellään tulisi pyrkiä yhdistelmiin, joissa sisäsiitosaste laskee sukupolvelta toiselle siirryttäessä. Kasvattajien tulisi olla selvillä yhdistelmiensä sisäsiitosasteesta. Sisäsiitosastetta tulisi etsiä myös kauempaa kuin muutaman sukupolven takaa. Se kuinka monen sukupolven taa on syytä mennä, riippuu rodun geneettisestä historiasta ja useimmilla roduilla, on syytä laskea sukusiitosaste ainakin kymmenen sukupolven takaa. Jos sukusiitosaste on korkea (12,5% tai enemmän) tulisi yhdistelmä valita siten, että syntyvillä pennuilla sukusiitosaste on pienempi kuin vanhemmilla ja erikoisesti näin tulee toimia, jos vanhempien suvussa on esiintynyt autoimmuunisairauksia. Jos suvussa on tavattu autoimmuunisairauksia, tulisi jokaisessa yhdistelmässä pyrkiä välttämään toiseen autoimmuunisukuun yhdistämistä, vähintään toisen suvun pitäisi olla täysin puhdas autoimmuunisairauksista.

Sairastuneen yksilön vanhempia, sisaruksia eikä jälkeläisiä ei tulisi enää takaisin risteyttää samoihin taustoihin. Sairastuneen yksilön kaikkien sukulaisten jalostuspäätöksissä tulee ottaa huomioon tautiriskiä kantavien linjojen välttäminen. Yhdistelmät tulee valita siten, että niillä on pienempi sukusiitosaste kuin sairautta kantavasta suvusta olevalla vanhemmallaan. Näillä toimenpiteillä voidaan nostaa MHC-kompleksin monimuotoisuuden viallisiakoiria.

Jos koira on tuottanut useita autoimmuunisairauksista tai allergiasta kärsiviä jälkeläisiä, useista eri yhdistelmistä, on sen jalostuskäyttöä harkittava vakavasti. Sellaista yhdistelmää, joka on tuottanut allergiaa tai autoimmuunisairauksia ei tulisi koskaan uusia. Jos on olemassa riski, että koiralle voi kehittyä autoimmuunisairauksia tai allergiaa (sisarukset tai jälkeläiset sairastuneet), on viisasta pitää koira pois jalostuksesta kunnes se on 3 – 4-vuotias ja voidaan olla melko varmoja, ettei sille enää puhkea.

Aivan kuten kaikissa muissakin periytyvissä sairauksissa, kasvattajien tulisi pitää kirjaa kaikista autoimmuunisairauksiin ja allergioihin sairastuneista yksilöistä ja ottaa ne huomioon jalostuspäätöksiä tehdessään. Näihin tarkkailtaviin koiriin kuuluvat sisarusten ja vanhempien lisäksi myös ”serkut ja tädit”, eli koirat, joita ei näy suoraan koiran sukutaulussa. Mitä enemmän koiralla on sairastuneita sukulaisia, sitä todennäköisemmin se sairastuu allergiaan tai tuottaa jälkeläisiä, jotka sairastuvat. Jos jollekin sairauden muodoista on olemassa testausmenetelmä, sitä tulisi käyttää, jos koiran suvussa on kyseistä sairautta tavattu.

Myrsky on nousemassa ja se ei itsestään tule katoamaan. Immuunipuolustuksen ja sen sairauksien monimuotoisuuden vuoksi niistä eroon pääseminen ei ole helppoa, eikä se tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Kuitenkin näiden sairauksien vaikutus rotujen terveyteen on merkittävä ja koska emme pääse sairauksista kokonaan eroon, tulee ne ottaa vakavasti ja niiden välttämiseksi on tehtävä kaikki tehtävissä olevat keinot. Kasvattajien tulee työskennellä yhteistyössä suojatakseen rotua tulevaisuutta varten ja turvatakseen sille terveemmät näkymät. Kukaan kasvattaja ei voi luvata, ettei koskaan kasvata yhtään autoimmuunisairauksista kärsivää koiraa, mutta jokainen voi ottaa asian vakavasti ja pyrkiä olemaan avoin, kaukokatseinen sekä tarkka omissa yhdistelmissään, jolloin riski näiden kalliiden, hankalien ja jopakohtalokkaiden sairauksien esiintymiselle voidaan saada osittain kuriin.(http://www.ashgi.org/articles/immune_rising_storm_finnish.htm).

Epilepsia

Epilepsialla tarkoitetaan aivojen toiminnan häiriötä, joka ilmenee säännöllisesti toistuvina kouristuskohtauksina. Epilepsiaa on todettu yleensä nuorilla tanskandogeilla. Joissakin roduissakin epilepsia katsotaan autosomaalisti resessiivisesti periytyväksi. Idiopaattinen epilepsia katsotaan selvästi periytyväksi. Epileptikoita ei tulisi käyttää jalostukseen, vaikkei periytymistapaa tiedettäisikään (SKL Ry, Jalostustieteellinen toimikunta).

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Tanskandogeilla hypotyreoosia eli kilpirauhasen vajaatoimintaa ei esiinny kovin yleisesti. Kilpirauhasen vajaatoiminnan katsotaan olevan perinnöllinen ja johtuvan autoimmuunireaktiosta (SKL Ry, Jalostustieteellinen toimikunta).

Eturauhasen ongelmat

Yleensä keski-ikäisillä ja vanhoilla uroksilla esiintyy erilaisia eturauhasen ongelmia, eturauhasen suurentumista, eturauhaskystaa ja eturauhastulehdusta. Tanskandoggiuroksilla eturauhasvaivat ovat aika yleisiä.

Virtsakivet/virtsarakon tulehdus

Jos eläimellä on virtsaamisvaikeuksia ja virtsa on sameaa, veristä tai pahanhajusta, kyseessä on joko virtsatietulehdus tai vakavampi virtsakivitapaus. Joskus näiden kahden erottaminen on vaikea, mutta pääsääntöisesti virtsakivipotilas on jatkuvasti tuskainen; mahaontelon lihakset kouristelevat eläimen yrittäessä tyhjentää rakkoaan, ja silti tuloksena on usein vain muutama verinen tippa, aina ei sitäkään. Pelkän tulehduksen ollessa kyseessä (virtsakiviin liittyy yleensä myös jonkinasteinen tulehdus) eläin on niin ikään kivulias, mutta pystyy virtsaamaan enemmän. Virtsakivitapaukset vaativat aina kiireellistä apua eikä omistaja voi juuri itse tehdä muuta kuin kuljettaa eläimen hoitoon. Mikäli sinulla on epäilyksiä vaivan todellisen luonteen suhteen, ota yhteys eläinlääkäriin; virtsakivet voivat johtaa virtsamyrkytyksen kautta kuolemaan. Virtsakivien muodostuksella ja virtsarakon tulehduksilla saattaa olla perinnöllinen alttius (SKL Ry, Jalostustieteellinen toimikunta).

Emätintulehdus

Tämä on melko yleinen ongelma nuorilla nartuilla, yleensä se ilmenee ennen nartun ensimmäisen ikävuoden täyttymistä. Kyseessä on emättimen alueen tulehdus. Yleisimmät ulkoiset oireet ovat emättimen alueen punoitus ja turvotus ja emättimen vuoto, joka on yleensä vaaleaa tai kellertävää. Samalla narttu nuolee ahkerasti itseään.

Useinkaan tällainen tulehdus ei ole vaarallinen, mutta voi hoitamattomana johtaa ikävimpiin tulehduksiin. Usein hoidoksi auttaa antibioottikuuri, joko pistoksena, tabletteina tai salvana. Joskus nämä tulehdukset ovat kuitenkin sitkeitä, eikä ongelma poistu ennen ensimmäistä juoksuaikaa tai nartun steriloimista.

Kohtutulehdus ja märkäkohtu

Metritis on kohdun tulehdus, pyometritis puolestaan ns. märkivä kohtutulehdus, jossa hormonitoiminnan epätasapaino saa kohdun limakalvon tuottamaan liikaa mykoottista eritettä, joka puolestaan usein johtaa bakteeri-infektioon. Tavallinen kohtutulehdus on yleensä nartuilla, jotka ovat vastikään saaneet pentuja.

Synnytyksen jälkeen kohdun kanavan vielä ollessa avoin, on kohtu melko altis tulehduksen aiheuttajille. Kohtuun jääneet istukat voivat myös aiheuttaa tulehduksen. Kohtutulehduksen oireisiin kuuluvat kuumeilu, velttous, ruokahaluttomuus ja pahanhajuiset eritteet. Vuoto on melko yleistä synnyttäneillä nartuilla, mutta jos vuoto on pahanhajuista tai tummaa, voidaan epäillä tulehdusta. Tulehdukset ilmenevät usein 24-48 tunnin kuluttua synnytyksestä.

Kohtutulehdus hoidetaan antibiooteilla. Jos joudutaan käyttämään vahvaa lääkitystä, voidaan pentuja joutua ruokkimaan keinoruokinnalla, jotta antibiootit eivät vaikuttaisi pentuihin.

Märkivä kohtutulehdus on tavallista kohtutulehdusta huomattavasti vakavampi tila. Se on varsin yleinen vanhenevilla nartuilla, yleensä kuuden ikävuoden jälkeen. Märkivä kohtutulehdus esiintyy usein nartun juoksukierron ns. diestrus -vaiheessa, joka on noin 70 päivää juoksuajan ovulaation jälkeen. Tällöin kohtu voi alkaa täyttyä paksusta, maitomaisesta eritteestä. Narttu voi näyttää jopa kantavalta, koska sen vatsa turpoaa lähes samoihin aikoihin, kun jos se olisi tullut juoksuaikana kantavaksi. Jos kohdunkaula on auki, voi maitomaisen eritteen nähdä helposti, mutta yleensä tällaisella nartulla, joka ei ole kantava ja valmistaudu synnytykseen, kohdunkaula on kiinni. Tällöin erite jää kohtuun, koira muuttuu vähitellen sairaaksi, sen ruokahalu häviää ja siitä tulee veltto. Yleisimpiä oireita on myös veden runsas juominen.

Märkivä kohtutulehdus hoidetaan leikkauksella, jossa kohtu poistetaan. Tämä siksi, että antibioottihoito on märkivässä kohtutulehduksessa yleensä tehoton. Märkivä kohtutulehdus on aina hengenvaarallinen tila, joka vaatii nopeita toimenpiteitä. Narttu, joka on sopivassa hormonikierron vaiheessa ja osoittaa selviä märkivään kohtutulehdukseen liittyviä oireita, pitäisikin tarkistuttaa eläinlääkärillä.

Napatyrä

Napatyrä on vika, jossa suolen osa, vatsapaita tai vatsaontelorasvaa työntyy vatsaontelon seinämän ulkopuolelle ihon alle navan kohdalta. Napatyrä on useimmiten todettavissa jo luovutusiässä. Napatyrä todennäköisesti periytyy polygeenisesti. Napatyrä ei yleensä aiheuta vakavaa haittaa. Mikäli tyrä on suuri, suositellaan sen korjaamista kirurgisesti. Tällöin kasvattaja korvaa leikkauksesta aiheutuneet kulut.

Kuurous

Kuurous voi olla perinnöllistä tai hankittua, synnynnäistä tai myöhemmin ilmenevää, aistinsoluista tai johtumishäiriöistä johtuvaa. Tavallisimmin tavattava kuurous koirissa on jotakin seuraavasta kolmesta:

  1. perinnöllistä, synnynnäistä ja aistisoluista johtuvaa
  2. hankittua, myöhemmin ilmenevää, aistisoluista johtuvaa
  3. hankittua, myöhemmin ilmenevää johtumishäiriöiden aiheuttamaa (krooninen ulko- tai välikorvan tulehdus).

Perinnöllinen, synnynnäinen, aistisoluista johtuva kuurous on tavallisimmin, mutta ei aina, yhdistyneenä karvan valkoiseen väriin.

Hankittu, myöhemmin ilmenevä aistisoluista johtuva kuurous voi aiheutua korvaa vahingoittavien yhdisteiden (mm. eräät antibiootit, diureetit, vahaa liuottavat aineet yms.) käytöstä tai vanhenemisesta, mutta se saattaa aiheutua myös kovasta melusta tai sisäkorvan pahasta tulehduksesta.

Hankittu, myöhemmin ilmenevä johtumishäiriön aiheuttama kuurous aiheutuu kroonisesta ulko- tai välikorvan tulehduksesta tai liiallisesta vaikun kertymisestä. Koiran kuuroutumisen riskiin liittyy merkittävästi kaksi geeniä: merlegeeni (collie, shetlanninlammaskoira, harlekiinitanskandoggi, vanhaenglanninlammaskoira) tai piebaldismi eli valkolaikkuisuusgeeni (bullterrieri, samojedinkoira, greyhound, pyreneitteinkoira, sealyhaminterrieri, beagle, bulldoggi, dalmatialainen ja englanninsetteri). Kuitenkaan kaikissa näissä eo. roduissa ei ole tavattu kuuroutta.

Sinisen koiran syndrooma

”Blue dog syndrome”, ”color dilution alopecia” ja CDA ovat termejä, jotka tarkoittavat siniseen väriin liittyvää haitallista iho-ongelmaa. Tätä sairautta esiintyy sinisillä tanskandogeilla, kuten nimikin jo kertoo. Sininen koira näyttää siniharmaalta, koska mustat pigmenttihituset sen karvoissa eivät ole tasaisesti jakautuneet vaan klimppeinä, ja nämä klimpit jostain syystä toisinaan haittaavat karvan kasvua. Osa sinisistä koirista on aivan normaaliturkkisia, osalla karva on hieman tavallista ohuempaa tai lyhyempää ja osalla on peräti täysin kaljuja laikkuja ihollaan (http://www.kolumbus.fi/sarakontu/koirat/sininen.html). CDA-syndroomaan ei ole olemassa mitään parannuskeinoa, eikä ko. syndroomaan sairastuneita koiria tulisi käyttää jalostukseen.

Merle-geeni ja sen vaikutukset

Vuonna 1975 FCI:n yleiskokous hyväksyi yksimielisesti tieteellisen toimikuntansa esityksen jonka mukaan ns. ”Merle”- geenin suhteen homotsykoottiset koirat tulisi sulkea pois näyttelyistä. Saman esityksen mukaan tulisi myös niitä kasvattajia, joiden koirissa kyseistä geeniä todennäköisesti esiintyy, kehottaa mahdollisuuksien mukaan karttamaan yhdistelmiä, joissa molemmat osapuolet ovat heterotsygootteja tai joissa toinen tai molemmat ovat homotsygootteja ”Merle”-geenin suhteen. Tanskandogeissa harlekiinit, tiikerijuovaiset ja eritavoin marmoroidut koirat ovat geneettisesti heterotsygootteja Merle-geenin suhteen ts. niiden perintötekijöiden joukossa on yksi Merle-geeni.

Standardin mukaisissa mustissa, keltaisissa, tiikerijuovaisissa tai manttelin värisissä tanskandogeissa ei esiinny väriin liittyviä terveysongelmia. Ne ovat aina liitoksissa harlekiiniväriin ja sen muunnoksiin. Merle-geenin aiheuttamat ongelmat liittyvät lähinnä kuulo- ja näköaisteihin. Homotsygootit merlet ovat usein kuuroja ja niiden silmissä on todettu useita erilaisia kehityshäiriöitä, jotka voivat johtaa sokeuteen tai silmien epämuodostumiin. Niiden on todettu kärsivän erilaisista iho-ongelmista, allergioista ja hedelmättömyydestä useammin kuin muut.

Myös harlekiinit ja merlen väriset koirat, joiden pigmentin osuus on vähemmän kuin 15% ja pigmentin puutos sijaitsee erityisesti pään alueella, voivat myös kärsiä ylläkuvatuista kuulo- ja näköaistiongelmista.

Jokainen voi vaikuttaa

Olitpa sitten kasvattaja tai koiran omistaja, voit vaikuttaa yleisiin sairauksiin koirilla! Vaikuttaminen voi tapahtua jo silläkin, että ottaa selvää asioista ja levität tietoa. Olen hämmästyksekseni huomannut, että ihmiset eivät tiedä ja joskus eivät edes välitä koiriensa terveydentilasta.

Genetiikka ei ole aihe jota monikaan haluaa sen ihmeemmin alkaa opiskelemaan, jonka ymmärrän ihan hyvin. Kuitenkin jos koiria (tai muita eläimiä) mielii kasvattaa, olisi mielestäni kohtuullista tietää genetiikasta hieman enemmän kun mitä kasvattajakurssilla opetetaan. Oikeastaan PALJON enemmän.

Tällä tiedolla voi tehdä hyviä jalostusvalintoja olettaen, että on riittävä tieto vanhemmista ja niiden suvuista. Tämä ei kuitenkaan aina riitä, koska piileviä geenejä on vaikka kuinka paljon. Tätä varten on kuitenkin olemassa testejä ja niitä tulee koko ajan enemmän! Juju onkin siinä, että kasvattajien pitäisi ottaa selvää ja testata ja enen kaikkea pennunostajan olisi testejä vaadittava! Kovin monesti kun asia on niin päin, että kysynyä luo tarjonnan eikä päinvastoin.

Vaikka omistaisitkin "vain kotikoiran" voit silti edesauttaa koirien terveyttä. Tässä muutama esimerkki siitä miten ja miksi:

  • Vaadi aina että koira on rekisteröity (vaikka olisi sekarotuinenkin)
    • Kaikki koirat voidaan rekisteröidä joko FIN, ER, EJ tai FIX rekisteriin. Etuna rekisteröinnissä on mm. se, että saadaan aikaan tilastoja koirista ja niiden terveydestä. Jos koiraa ei ole rekisteröity ei ole mitään taetta siitä, että pentue on etukäteen suunniteltu, ettei emoa pennuteta jatkuvasti (pentutehtailu), että koirien terveyttä on tutkittu jne. Rekisteripaperi ei liiemmin takaa tätä, mutta edesauttaa ainakin..
    • Kun koira on rekisteröity, voidaan sen tietoihin tallentaa mm. terveystuloksia jolloin jalostettavista koirista saadaan enemmän tietoa. Vaikka et itse käyttäisi koiraasi jalostukseen, voidaan jotain sisarusta tai muuta sukulaista käyttää tai mahdollisesti harkitaan jomman kumman vanhemman käyttöä uudelleen ja silloin terveystulokset myös "kotikoirasta" ovat ensiarvoisen tärkeitä.
  • Vaadi kasvattajalta terveystutkimuksia ja terveitä vanhempia
    • Vaikka rodun jalostuksessa ei olisikaan tutkimuspakkoa tai raja-arvoja, vaadi niitä itse! Vaadi että tulevan pentusi vanhemmat on tutkittu kaikin mahdollisin tavoin. Vaadi että vanhemmat ovat lonkka- ja kyynärkuvattu. Vaadi että silmät, sydän, maksa ja polvet on tarkastettu. Vaadi että vanhemmat ovat DNA-tunnistettuja ja niin edelleen.
    • Vaadi eritoten että vanhemmat ovat rodussa esiintyvien perinnöllisten sairauksien varalta tutkittuja mahdollisimman hyvin. Plussaa on aina se, jos vapaaehtoisia tutkimuksia on tehty.
    • Vaadi että vanhemmilla on terveet lonkat ja kyynäret. Monessa rodussa, esim. tanskandogeissa, vaaditaan tutkimustulos, mutta raja-arvoja ei ole asetettu. Toisissa roduissa tutkimustulosta ei vaadita näiden suhteen ja väitetään ettei kumpikaan ole ongelmana rodussa, mutta mistä sen tietää ettei se ole ongelma ellei asiaa tutkita? Yllättävän moni koira kärsii erilaisista liikunta- ja tukielinten kivuista ihmisen ymmärtämättä sitä ollenkaan. Eritoten moni pienirotuinen koira... Katsele vaikka ympärillesi ulkoilutettavia koiria; Kuinka moni liikkuu hieman hassusti omistajan välittämättä koko asiasta? "Hassusti liikkumisen" syynä on lähestulkoon aina kipu ja kivun syynä jokin vika tai sairaus.
  • Käytä koiraasi virallisissa terveystutkimuksissa
    • Vaikka et itse käyttäisi koiraasi jalostukseen on aina hyvä tietää enemmän koiran terveydestä. Lonkka ja kyynärkuvaukset ovat erinomaisia kertomaan onko koiralla mahdollisesti potentiaalisia vikoja mitkä voivat haitata sen olemista ja elämistä myöhemmässä vaiheessa, vaikka se sillä hetkellä olisi täysin terveen oloinen. Mikäli tiedetään että on esimerkiksi alkavaa nivelrikkoa voidaan sen pahenemista ennaltaehkäistä ja näin ainakin pidentää "tervettä jaksoa".
  • Osallistu geenitutkimukseen
    • Yhä enemmän herätään siihen todellisuuteen että jotain on tehtävä jotta koiramme eivät "sairastuisi kuoliaaksi". Mm. Hannes Lohi tekee geenitutkimusta erirotuisista koirista ja siihen voi kuka tahansa osallistua lähettämällä verinäytteen koirastaan. Oli koira sitten nuori tai vanha, sairas tai terve.
    • Eritoten sairaista koirista tarvitaan näytteitä jotta sairauden tai vian aiheuttamat geenit löytyvät. Jostakin syystä kovin moni sairaan koiran omistaja ei halua osallistua tämänkaltaisiin tutkimuksiin, ehkäpä leimautumisen pelossa, vaikka juuri heitä tarvittaisiin!
    • Jos osalllistut tutkimukseen, älä unohda päivittää tietoja joitka olet lähettänyt!
  • Osallistu rotujärjestön tiedonkeruuseen
    • Suuri osa rotujärjestöistä kerää tietoja harrastamastaan rodusta. Tiedot ovat monesti terveys ja kuolinsyytietoja. Esimerkiksi keskimääräistä ikää jollakin tietyllä rodulla tutkitaan melkeinpä VAIN rotujärjestöjen tilastojen ja kyselyiden avulla ja täten olisi äärimmäisen tärkeää lähettää ilmoitus koiran kuolemasta ja kuolinsyystä.
    • Monesti käy niin, että koira lopetetaan kun siitä on tullut ns. "liian vanha" eikä tarkkaa diagnoosia ole, tai että koira yksinkertaisesti "kuolee vanhuuteen" tai muuten vain äkillisesti. Vaikka tarkkaa syytä ei pysyisikään toimittamaan olisi tärkeää toimittaa edes ne tiedot jotka ovat saatavilla. Myös käytöshäiriöiden perusteella lopetettujen koirien, vaikka se tuskalliselta saattaa tuntuakkin. KAIKKI tiedot ovat ensiarvoisen tärkeitä!

Lisätietoja yllämainituista aiheista löytyy keskustelupalstalta sekä myös linkkivinkeissä on paljon aineistoa kaikkiin yllämainittuja asioita koskien. Suosittelen lämpimästi. Lukemaan aiheista ja jakamaan tietoa myös eteenpäin! Keskustelua aiheista kaivataan aina :)

Lisäksi tässä eläinlääketieteellinen sanasto ja selitykset

 

TAKAISIN