Koulutus, perusteet

Koska en itse pidä koulutusta niin korkeassa arvossa, tästä osiosta tulee varmasti puutteellinen jossain määrin :) Ihan perusasioita kuten istu, maate, odota, paikka tms. käyn tässä läpi, mutta jos haluat enemmänkin TOKO, Agility tms. vinkkejä, niitä varmasti löytyy yllin kyllin muiltakin sivustoilta. Eritoten Agilitystä löytyy paljon tietoa Pertti Vilanderin keskustelufoorumilta ja sieltä voi myös aiheesta kysellä.

Tähän kokoamani koulutusperiaatteet ovat tieteellisesti tutkittuja menetelmiä eläinten kouluttamisessa.

Miten koira oppii? Kiinteät käyttäytymismallit.

Ennen kouluttamisen aloittamista, olisi hyvä tietää mtien koira oppii. Yllättävän monet aloittavat kokeilujen kautta, jolloin lopputulos saattaa olla kaikkea muuta kuin se mitä alunperin lähdettiin tavoittelemaan.

Yleisesti opetettavat asiat ovat sellaisia joita koira jo osaa luonnostaan, se ei vaan osaa tehdä niitä käskystä. Esimerkkinä istuminen. Jokainen koira osaa aivan varmasti istua, kyse on siitä ettei se ymmärrä istua käskystä ennenkuin käsky on sille opetettu. Tämä tarkoittaa siis toisinsanoen sitä, että emme pyri sinällänsä opettamaan koiraa istumaan, vaan pyrimme opettamaan sille että kun minä sanon "istu" se tarkoittaa sitä että sinun tulisi istuutua. Tämä tuntuu itsestäänselvältä, mutta jos katsoo ihmisiä käytännössä, se vaikuttaisi olevan yllättävän epäselvää monelle ;)

Erilaiset toiminnot, kuten juuri istuminen, ovat kuitenkin eri asia kun kiinteät käyttäytymismallit joita monesti myös vieteiksi nimitetään. Pääsääntöisesti neuvoisin, ettei kiinteitä käyttäytymismalleja koskaan pitäisi lähteä vahvistamaan.

Kiinteällä käyttäytymismallilla tarkoitetaan siis jotakin ominaisuutta jota koiralla on luonnostaan. Esimerkiksi nopeasti liikkuvan esineen ajamista tai vaikkapa puolustushalua.

Käytännön esimerkkinä voisi ottaa vaikka noudon. Jos on koirien kanssa puuhannut aiemmin, lienee turhaa todeta, että pennun tai aikuisen koiran saa helposti juoksemaan pallon perässä heittämällä sen niin että koira näkee sen. Useinmiten ongelmana ei olekkaan se, että saisi koiran kiinnostumaan heitetystä pallosta, vaan ongelmaksi muodostuu sen palauttaminen heittäjälle. Hyvin monesti näkee, että koira lähtee riemulla pallon tai kepin perään, mutta ei palauta sitä, vaan jää järsimään sitä tai juoksee ympäriinsä esineen kanssa vaikka tekisi mitä. Tämä johtuu siitä, että kiinteää käyttäytymismallia (ns. jahtaamista) on vahvistettu. Kun koira on lähtenyt pallon/kepin perään, sitä on kehuttu. Koska kyse on luontaisesta "vietistä" se on koiralla yleensä vahvana "verissä", se saa palkkion jo mielitekonsa toteuttamisesta (pallon jahtaamisesta) ja jos sitä vielä vahvistaa kehumalla niin sitä ei pysty enää hallitsemaan oska koira käy jo niin "ylikierroksilla". Tällä tavalla saadaan myös helposti aikaiseksi "pallo/keppihulluja" koiria helposti koska koira alkaa ns. kiehumaan yli, innostuu liikaa.

Jos haluaa opettaa noudon siten, että koira myös palauttaa esineen, pitäisi nouto lähteä opettamaan lopusta alkuun. Koira pitäisi siis ensin opettaa irroittamaan tai jopa tarttumaan esineeseen käskystä. Jos ensin opettaa tämän, sitten esineen tuomisen jostain ohjaajalle ja sitten vasta alkaa heittämään, on huomattavasti todennäköisempää saada esine takaisin koska koira on jo oppinut tuomaan esineen ohjaajalle ja eritoten se on oppinut luovuttamaan esineen käskystä.

Toinen paljon vaarallisempi käyttäytymismalli on puolushalu. Omasta mielestäni siviilien ei koskaan pitäisi harrastaa suojelua, mutta tästä löytyy yhtä monta mielipidettä kun ihmistäkin. Perustelen mielipiteeni sillä, ettei siviilin koskaan tarvitse käskeä koiraa hyökkäämään kenenkään päälle, saatika sitten että se olisi edes laillista jos näin tekisi. Mutta takaisin aiheeseen.

Suojeluharjoituksissa opetetaan koira hyökkäämään käskystä. Jälleen kerran, ei ole kovin vaikeaa saada tätä piirrettä koirasta esille jos kyseessä on temperamenttinen ja kova koira jota ärsytetään sopivalla tavalla. Kyllä se hyökkää, mutta miten käy sitten kun hyökkäys pitäisi saada loppumaan käskystä? Se onkin monesti mutkikkaampi juttu jos on ensin opetettu hyökkäämään ja vasta sitten aletaan opettelemaan irtipäästämistä.

Syy näihin kahteen esimerkkiin on yksinkertainen: Se mikä koiralle opetetaan ensin vahvistuu enemmän (pitempään). Toisaalta jos ensin vahvistetaan koiran kiinteää käyttäytymismallia, joka on jo luonnostaan äärimmäisen vahva, niin miten oletetaan että saataisiin vähemmän vahva ominaisuus vähemmällä vahvistamisella esille yhtä vahvasti? Irtipäästäminen käskystä kesken hyökkäyksen ei ole koiralle kovin luontaista toimintaa. Toisaalta joku voisi väittää että hyökkääminen käskystä ei ole myöskään kovin luontaista toimintaa ja tässä se ongelma piileekin... Monesti koira alkaa tekemään omia päätöksiään jos kyseistä käyttäytymistä on vahvistettu, eli pahimmassa tapauksessa se alkaa hyökkäämään omia aikojaan ilman käskyä.

Sama pätee palloon.. Harva koira istuu paikallaan odottamassa "nouda" käskyä kun heittää pallon, juuri tästä samaisesta syystä. Kun se toteuttaa itseään (ajaa takaan) se saa siitä nautintoa, eli itse takaa-ajo on jo palkkio sille. Sitten jos sitä vielä palkataan siitä erikseen, se nousee aika korkealle ja koira haluaa tehdä sitä yhä enemmän. Esineen takaisin tuomisen ja luovuttamisen aikana koira ei saa toteuttaa "viettejään" eli se ei saa siitä luonnollista nautintoa eikä siis palkkaa, vaan palkka tulee ihmiseltä. Paljon tylsempi asia koiran mielestä siis.. Siksi pitäisi ensin tehdä siitä tylsemmästä asiasta mielenkiintoinen ja kannattava.

Koiralla on luontaisia toimintoja josta se saa nautintoa jo itse toiminnasta, eli ikäänkuin palkkaa itse itseään. Jos näitä toimintoja lähtee vahvistamaan, on hyvin todennäköistä, että ne eivät enää ole ihmisen hallinnassa, koska koira on jo todennut saavan niin suuren palkinnon itse toiminnasta, että se ei enää piittaa ihmisen käskyistä, vaan toteuttaa mielitekojaan itsenäisesti, eli toiminto ei ole enää ihmisen hallinnassa.

Klassinen ja operantti ehdollistuminen

Klassinen ja operantti ehdollistuminen ovat aiheita josta väitellään paljon. Kaikki juontaa juurensa Pavlovin ja B.F. Skinnerin tekemiin kokeisiin. "Aikansa eläneitä teorioita" voisi joku väittää, mutta niissä on perää edelleen, vaikka tutkimukset ja kokeet ovatkin tehty aikapäivää sitten.

Käytännössä klassinen ehdollistuminen tarkoittaa sitä, että koira saa ärsykkeen joka johtaa reaktioon. Tässä voidaan jälleen ottaa esimerkkinä pallo. Pallo heitetään (näköärsyke) ja koira juoksee sen perään (reaktio). Ärsykettä on aina helppo muuttaa, mutta reaktiota ei. Ihminen monesti aikaansaa ärsykkeen, mutta koira päättää miten siihen vastaa, eli reagoi. Kokeileppa vaikka saada koira menemään maate ja selälleen joka kerta kun heität pallon? Ei kovin helppo tehtävä!

Jos ärsykettä ja reaktiota toistetaan riittävän monta kertaa, siitä muodostuu refleksi, eli jokin toiminto joka tapahtuu automaattisesti sen kummempia miettimättä koska käyttäytymiskaava on jo niin vahva (toistettu monta kertaa). Mitä palkitsevampi reaktio on, sen helpommin toiminnasta tulee refleksi.

Otetaan esimerkki ihmislapsesta. Pieni lapsi istuu vaunuissaan ulkona ja hyttynen pistää vauvaa käsivarteen. Ensimmäisillä kerroilla lapsi todennäköisesti vain katsoo kohtaa johon pistää. Jossakin vaiheessa lapsi kokeilee huitaista siihen suuntaan mihin pistää. Hyttynen lentää tiehensä ja pistävä tunne loppuu. Huitaiseminen oli siis palkitsevaa, koska sillä sai piston loppumaan. Muutaman kerran jälkeen lapselle on varmasti tullut kohtalaisen vahva refleksi huitaista kohtaan johon pistää, eli siitä on tullut refleksi. Tämä refleksi kulkee ihmisen mukana aikalailla loppuelämän... Mieti vaikka itseäsi? Jos sinua pistää jostain samalla tavalla kun jos hyttynen pistäisi, mitä teet? Todennäköisesti huitaiset :)

Klassisella ehdollistumisella ei siis saa kovin paljon aikaiseksi, koska siinä voidaan vain vaikuttaa ärsykkeeseen, koira määrittelee aina reaktion. Eli tällä menetelmällä pitäisi kokeilla aikamoinen liuta ärsykkeitä läpi ennenkuin saisi koiran vaikka kävelemään takajaloillaan.

Operantti ehdollistuminen vie klassisen ehdollistumisen seuraavalle tasolle, voisi sanoa. Operantti ehdollistuminen tarkoittaa sitä, että on ärsyke, jonka johdosta saadaan reaktio joka vastaavasti saa seurauksen. Tästä esimerkkinä on istuminen. Koira näkee namipalan ihmisen kädessä. Se kokeilee eri toimintoja ja istuu lopuksi jolloin se saa aikaiseksi seurauksen, eli ihminen antaa namipalan. Siispä namipala kädessä (ärsyke), koira istuu (toiminto), koiralle annetaan namipala (seuraus).

Koira siis oppii hyvin äkkiä, että teityllä ärsykkeellä (esim. käskyllä) kun tekee jotakin (toiminto) saa aikaan reaktion ihmisessä (seuraus). Yhtä hyvin se oppii tämän tehdessään pahojaan. Koira näkee ja haistaa nahkakengän eteisen lattialla (ärsyke) se alkaa pureskelemaan kenkää (toiminto) omistaja vihastuu ja ottaa niskasta kiinni (seuraus). Joidenkin toistojen jälkeen koira huomaa, että tämä on ärsyke johon en halua ryhtyä koska lopputulos on niskasta retuuttaminen.

Käytännössä siis operanttia ehdollistumista käytetään paljon enemmän kouluttamisessa. Miksi sitten asia menee pieleen niin monesti? Miksi tuntuu siltä ettei koira opi vaikka asiaa jankattaisiin miljoona kertaa? Miksi tuntuu siltä, ettei se varsinkaan opi olemaan tekemättä jotain ei-toivottua?

Vahviste

Koiran kouluttamisessa ihmisellä on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: Joko vahvistaa käytöstä (palkita) tai pyrkiä kitkemään se pois, sammuttamaan toimintoa (rankaisu tai seuraus joka ei tyydytä millään tapaa). Tämäkin on itsestään selvän kuuloista, mutta käytännössä se ei ole helppoa, vaikka se on kuinka itsestään selvää.

Sekä vahvistamisessa että rankaisemisessa ajoitus on kriittisen tärkeää ja siinä ihminen on monesti liian hidas ja tästä syystä asiat menevät pieleen. Koira on ihmistä paljon nopeampi reaktioiltaan kaikin puolin ja joskus tuntuu siltä, että sen maailma liikkuu saman verran sekunnissa kun meidän minuutissa.

Jotta vahviste tai rankaisu olisi tehokas, sen on tapahduttava sillä samalla hetkellä kun koira aloittaa toiminnan (reaktion). Mitä tarkemmin sen saa ajoitettua, sen tehokkaampaa se on. Yksinkertainen esimerkki jälleen, on istuminen. Sanotaan "istu" (ärsyke) ja sillä samalla hetkellä kun koira alkaa laskemaan takapuoltaan lattiaa kohti (reaktio) annetaan namipala (seuraus).

Kun joku yrittää opettaa koiraansa istumaan, näkee monesti että ihminen odottaa kunnes koira on jo istunut paikallaan jonkin aikaa ja palkkaa vasta sitten koiraa. Tämän voi tehdä kyllä, mutta jotta koira saadaan ensin ymmärtämään mitä siltä halutaan, se pitää alussa palkita toiminnan aikana jotta se oppii yhdistämään ärsykkeen ("istu") reaktioon (istuuntumiseen). Jos tässä kohtaa jää odottamaan (kun itse käskyä opetetaan) että koira on istunut paikallaan jonkin aikaa, ehtii se tehdä vaikka ja mitä odotellessaan. Se istuu kyllä, mutta se saattaa katsella sivuille, nousta ylös, pyöriä kieppejä, istuutua taas jne. Jos se palkataan joka kerta kaikkien näiden toimintojen jälkeen, se oppii yhdistämään kaikki mitä käskysanan ja palkkion välissä oli. Eli sillon todennäköisesti saadaan koira joka joka kerta "istu" komennon kuulessaan, istuu, katselee ympärilleen, nousee ylös, pyörii kieppejä ja istuu taas. Tämä ei tietysti ole tarkoituksen mukaista jos tavoitteena on pyrkiä saamaan rauhallisesti paikallaan istuva koira.

Jos em. on tavoitteena, pitäisi harjoittelu aloittaa siten, että palkataan joka kerta kun koira on istuuntumassa. Sillon se oppii yhdistämään ärsykkeen ("istu") toimintoon ja palkkioon. Kun koira varmasti tietää mitä "istu" tarkoittaa ja ollaan saatu toiminto alkamaan ärsykkeestä (istuuntuminen käskystä) noin kahdeksan kertaa kymmenestä peräkkäin, voidaan alkaa harjoittelemaan asiaa hieman pidemmälle, eli vaikkapa niin, että koira istuu paikallaan pidempää ennenkuin saa palkkion.

Tässä määritellään siis kriteeri. Kriteeri määrittää sen, mitä koiran pitää loppujenlopuksi tehdä jotta ihminen on tyytyväinen suoritukseen. Tietysti kriteerin pitää olla selvä ihmiselle jo ennenkuin hän aloittaa kouluttamisen yleensäkkään koiralle, mutta koiralle kriteeri selviää vasta pikku hiljaa.

Esimerkissämme pidentäisimme aina hieman aikaa ennenkuin koira saisi palkkion. Tässä pitää kuitenkin olla hyvin tarkkana. Vilkas koira alkaa todennäköisesti kokeilemaan eri toimintamalleja heti kun viivettä tulee lisää. Jos palkkaa koiran silloin kun se tekee ns. "ylimääräisiä" juttuja siinä välissä, vahvistaa myös niitä, eli lopputulos on sama kuin ensimmäisessä esimerkissä. Jätetään siis palkkaamatta koira joka kerta kun se tekee jotakin ylimääräistä, pidetään pieni tauko ja sitten jatketaan taas. Alussa koira varmasti hämmentyy hieman, mutta oppii pian, että saa palkan vasta kun on tehnyt oikein. Jos tuntuu siltä, ettei se malta odottaa koskaan tarpeeksi kauan kun palkkaamisen viivettä lisätään, on viivettä lisätty liikaa kerrallaan. Silloin pitää siis palata askel taaksepäin ja jatkaa siitä.

Vahvisteen suuntaus

Tämä saattaa kuulostaa hassulta termiltä, mutta sillä on myös merkitystä mistä suunnasta koira saa palkkionsa. Jos opetetaan istumista, on tärkeää halutaanko koiran istuvan suoraan eteemme vai sivullemme. Jos haluamme koiran istuvan eteemme pitää palkkion tulla kohtisuorasti edestäpäin, jos taas opetamme sivulle istumista, on palkkion tultava sivultamme.

Tästä syystä on hyvä ensin miettiä nämä asiat läpi ennenkuin lähtee opettamaan koiralle uutta temppua. Silloin pitää miettiä missä namit ovat, millä kädellä ne annetaan ja miten, niin että suuntaus on oikea. Tätä ei tietenkään ole pakko tehdä, mutta se helpottaa kummasti ja takaa lopputuloksen onnistumisen vamemmin. Otetaan jälleen tästä esimerkki;

Haluamme opettaa koira istumaan sivulle. Palkkion pitäisi tulla sillä hetkellä kun koira on istuuntumassa sivullemme. Missä pidät silloin nameja? Jos koiran on tarkoitus istua oikealle puolellemme, on hankalaa saada nami oikeammanpuoleisesta taskusta ja antaa koiralle sivusta tarpeeksi nopeasti. Todennäköistä on, että kun kaivat namia taskusta, koira on jo siirtynyt eteesi. Sen sijaan jos pidät nameja vasemmassa taskussasi ja sinulla on jo valmiiksi vasen käsi taskussa valmiina ojentumaan oikealle puolellesi kun koira on istuuntumassa, selviydyt itse helpommin.

Vaikka tämä kuulostaa typerältä monen mielestä, olisi hyvä harjoitella palkkaamista ensin ilman koiraa. Tällöin olet itse jo harjoitellut liikeradan joka sinun tulee suorittaa salamannopeasti palkkaamistilanteessa :) On ainakin kokeilemisen arvoinen asia ;)

Vahvistetiheys

Olettaen, että koira pitää namipaloista (kaikki eivät pidä) asia on kohtalaisen helppo mikäli opetetaan jotakin jonka voi tehdä lähellä ihmistä. Asia menee hankalammaksi jos koira ei välitä namipaloista tai jos opetetaan jotakin mikä tapahtuu kauempana.

Jos koira ei välitä namipaloista, on sitä turhaa yrittää kouluttaa namipalojen avulla. Koira määrittelee aina mikä on palkkio ja mikä ei. Eli jos namit eivät kelpaa motivoimaan, pitää keksi jotakin muuta. Pääsääntöisesti koira kiinnostuu kahdesta eri asiasta: Ruuasta tai leikistä. Monet käyttävät patukkaa  palkatessaan koiraa, eli retuuttavat, heittävät tms. sitä. Tässä on kuitenkin oma ongelmansa; Miten palkkaat koiran toiminnon aikana aloittamalla toisen toiminnon? Eli miten voit aloittaa leikin juuri silloin kun koira on vaikka isuuntumassa? Aivan, se ei ole helppoa... Joutuu käyttämään mielikuvitustaan aika lailla.

Lisäksi on tutkittu, että toimintoa pitäisi toistaa muutaman sekunnin välein, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta. Tämä on jälleen helpompaa jos koira pitää nameista, mutta mahdotonta jos palkkaa leikkimällä. Ei siitä mitään haittaa ole, kyllä koira oppii yhtä hyvin silläkin tavalla, mutta siihen menee enemmän aikaa ja vaivaa.

Etäisyys

Mitä sitten tulisi tehdä kun etäisyyttä on lisättävä? Jos koiran pitää tehdä jotakin pitkällä ohjaajastaan? Tämä on sinällänsä yksinertaista teoriassa: Aloitetaan harjoittelu lähietäisyydellä ja sitten pidennetään matkaa kun käytös on jo varmaa.

Toinen vaihtoehto on ehdollistaminen esimerkiksi naksuttimeen. Lyhyesti naksutinkoulutus perustuu siihen, että koira on ehdollistettu pitämään naksahtavaa ääntä palkkiona. Tämä helpottaa huomattavasti pidemmällä matkalla palkkaamista.

 

Rankaisu

Kun opetetaan koiralle mitä ei saa tehdä eli kiellettyä asiaa, käytetään useinmiten rankaisua menetelmänä. Rankaisua käytettäessä on aina muistettava että rankaisu ei opeta mitään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että se kyllä kertoo koiralle että se ei saa tehdä juuri sitä mitä se oli sillä hetkellä tekemässä, mutta se ei myöskään kerro sille mitä sen sitten pitäisi tehdä samassa tilanteessa. Tämä on se syy mksi kiellettyjen asioiden "poisopettaminen" on niin työlästä.

Ensinnäkin koira yleensä saa jonkinlaista nautintoa toiminnasta jota se tekee (miksi se muuten tekisi sitä?). Eli toiminta palkitsee itse itseään. Tällöin rankaisun pitäisi olla vahvempi kuin palkkion jonka itse toiminta antaa koiralle.

Otetaan esimerkkinä vaikka kenkien pureskelu. Koira toteuttaa itseään ja saa siitä nautintoa. Ihminen näkee toiminnan, ryntää koiran luo ja ottaa sitä niskasta kiinni. Koira siis rangaistaan fyysisesti tässä tapauksessa (jota en muuten suosittele koskaan, mutta käytän sitä esimerkkinä tässä koska se on helpompaa). Tällöin koiran näkökulmasta tilanne on ristiriitainen:

  1. Jos kyseessä on pentu joka ei vielä ole oppinut ettei kotona saa järsiä kuin muutamia omia esineitä, luita tms. se ei voi käsittää mitä väärää se tekee koska se vaan haluaa käyttää hampaitaan ja leukojaan
  2. Pureskeleminen tuottaa sille nautintoa ja sitä rankaistaan tästä toiminnasta jolloin siis epämiellyttävän tunteen on kumottava miellyttävä tunne jotta koira oikeasti lopettaisi järsimisen totaalisesti.

Ajan mittaan tietysti toistoja tulee paljon ja koira oppii jättämään kengät rauhaan. Tässä esimerkissä on paljon helpompaa jos pystyy osoittamaan koiralle vastaavan toiminnan joka on sallittua (älä pureskele kenkää, mutta tässä luu jota saat pureskella). Jos pelkästään kieltää koiraa, se ei tiedä mitä sen sitten pitäisi järsimisen sijasta tehdä. Jos taas ensin kieltää ja antaa vaikka luun tai koivuhalon järsittäväksi kengän sijasta, koira oppii hyvin äkkiä, että kun tekee mieli järsiä, voi etsiä sallitun esineen ja järsiä sitä.

Kenkä ei myöskään ole sama asia kuin vaikkapa kukat talossa, tai ovenkarmit, tai vaatekappaleet tai.... niin edelleen. Eritoten pentu haluaa kokeilla suullaan kaikkia materiaaleja, samoin kuin ihmislapsi suullaan ja käsillään. Koiran voi opettaa siihen, että se saa kokeilla suullaan, mutta ei pureskella. Itse teen monesti omien koirieni kanssa niin, että jos minulla on niille tuntematon esine, annan niiden kyllä ottaa sen suuhunsa kerran kokeillakseen mitä se on (jos se siis niitä yleensäkkään sattuu kiinnostamaan) mutta kiellän jos yrittävät purra/järsiä esinettä.

 Eli periaatteessa koiralle on opetettava kaikki esineet erikseen, mikä on sallittua ja mikä ei. Mutta jos annat joka kerta sallitun esineen kiellon päälle, se oppii hyvin äkkiä jättämään kaiken muun kuin sallitut esineet rauhaan - koska se on kertakaikkisen yksinkertaisempaa eikä ole pelkoa rangaistuksesta! Koira tietää jo, että tätä saa pureskella ihan milloin vaan.