Calcifer’s Jalostustavoitteet

Tavoitteenamme on terve ja hyväluonteinen koira joka vastaa rotumääritelmää. Tämä on varmasti kaikkien kasvattajien yleinen tavoite, mutta monesti tarkennus jää kertomatta. Tämän lisäksi KAIKKIIN ominaisuuksiin ei voi keskittyä kerralla – se on mahdottomuus.  Jos yrittää keskittyä kaikkeen kerralla, lopputuloksena saa yleensä keskinkertaisen pentueen joka on yhtä hyvä kun vanhempansa, mutta ei parempi.

Itselleni tärkeät asiat joita pyrin parantamaan ovat

  • Luonnollinen lisääntyminen
  • Rautaiset hermot ilman että koiran luonteen kovuus ja terävyys lisääntyy liikaa
  • Vahva, terve luusto

Koska koiramaailmassa ei ole vakioituja käsitteitä, on mielestäni tärkeää että määrittelen mitä yllämainitut termit tarkoittavat itselleni. Olen liian monesti kokenut tilanteen, jossa olen keskustellut jonkun kanssa ja olemme olleet täysin samaa mieltä näennäisesti, mutta olemme käyttäneet termejä aivan eri tavalla, eli käytännössä mielipiteemme ovat eronneet huomattavasti toisistaan. Ennen kuin tarkennan omia mielipiteitäni näistä käsitteistä, haluan painottaa että nämä ovat minun mielipiteitäni. Eroavia mielipiteitä on paljon, ja nimenomaan siksi haluan selventää omani!

Luonnollinen lisääntyminen

Koiran on kyettävä lisääntymään luonnollisesti jotta voidaan väittää sen olevan elinkelpoinen ja -voimainen. Luonnollinen lisääntyminen ei ole ongelmana tanskandogeissa, mutta englanninbulldogeissa on.

Käytännössä "luonnollinen lisääntyminen" tarkoittaa sitä, että uros on halukas, innokas ja kykenevä astumaan, narttu antaa astua ja on kykenevä synnyttämään ilman ihmisen apua, puhumattakaan keisarinleikkauksesta!

Itse käytän luonnollisesti lisääntyviä linjoja ja jos joku käyttämäni koira, yksilö, osoittautuu kykenemättömäksi tähän, en käytä sitä uudelleen jalostukseen.

Rautaiset hermot, luonteen kovuus ja terävyys

Rautaisilla hermoilla tarkoitan koiraa joka pystyy toimimaan moitteetta paineen alla. Tämä tarkoittaa käytännössä koiraa joka pysyy rauhallisena suuren väkijoukon keskellä, melun keskellä, muiden koirien ympäröimänä, uudessa paikassa, uudella alustalla (vaikka ritiläsilta) – melkein missä vaan. Rautahermoinen koira on sellainen joka ei pelästy, hätäänny, hämmenny tai stressaannu helposti.

Kuitenkin (oman mielipiteeni ja tulkintani mukaan) koira jolla on rautaiset hermot, voi silti olla vaikea ja haastava, eritoten jos se on kova ja terävä. Rautahermoinen JA Kova JA terävä koira on hyvin monesti (mutta ei aina) dominoiva ja haastava omistajalleen. Se on hyvin monesti sitä mieltä että omistajaa ja perhettä pitää suojella kaikelta liikkuvalta (esim. remmirähjäys koirille ja ihmisille, ei päästä vieraita kotiin sisälle jne.) mutta myös että perhettä mahdollisesti täytyy ojentaa ja komentaa (muriseminen ja näykkiminen, ääritapauksessa myös pureminen).

Kovuus on mielestäni kohtalaisen hankala määritellä. Käytännössä kovuutta pystyy mittamaan sillä kuinka nopeasti koira unohtaa kokemansa negatiivisen asian tai kuinka vähän se välittää kokemastaan negatiivisesta asiasta. Erittäin kovaa koiraa on hankala esim. opettaa olemaan järsimättä kodin tavaroita, sillä se ei ole moksiskaan saamastaan rangaistuksesta. Koira joka on kova (mutta ei äärimmäisen kova) reagoi rangaistukseen, mutta unohtaa sen pian, riippuen tietysti myös rangaistuksen voimakkuudesta. Toisaalta kovuus on myös hyvä asia maltillisissa määrin, sillä esim. säikähdykset unohtuvat myös helposti. Se on siis ominaisuus jota itse toivon koiriltani ja tuottamiltani pennuilta, mutta en ylenpaattisesti vaan sopivissa määrin.

Terävyys on niinikään myös hieman kinkkinen määritelmä. Käytännössä tulkitsen terävyyden sillä kuinka herkkä (nopea) koira on reagoimaan tiettyyn tunteeseen. Jos koiraa esim. provosoidaan, kuinka kauan se tarkkailee tilannetta ennen kuin se reagoi? Mitä terävämpi koira, sen lyhyemmän aikaa se harkitsee. Reagointietäisyys kertoo myös terävyydestä. Äärimmäisen terävä koira reagoi ärsykkeeseen, esim. lähestyvään uhkaan, jo siinä vaiheessa kun uhka on hädin tuskin havaittavissa, kun vastaavasti vähemmän terävä katsoo ensin mihin tilanne on kehittymässä.

Ennen kaikkea hermot, kovuus ja terävyys ovat ominaisuuksia jotka luovat yhdistelmän, eli yksittäistä ominaisuutta on turha arvioida. Jos koira on vähemmän kova ja se ei ole erityisen terävä mutta sillä on heikot hermot, reagoi se yhtä nopeasti ja voimakkaasti kun rautahermoinen kova ja terävä koira, MUTTA rautahermoinen, kova ja terävä koira hallitsee hermonsa ja tekee kaiken harkitusti kun taas heikkohermoinen, ei niin kova eikä terävä reagoi ilman harkintaa spontaanisti. Ilman harkintaa reagoiva koira yleensä reagoi uhkaan puolustautumalla, esim. pelkopurijat ovat tällaisia.

Ilman harkintaa tapahtuvaa reaktiota ei myöskään mielestäni voi kouluttaa pois. Sitä voi yrittää siedättää, mutta se onnistuu hyvin huonosti jos koiralla on huonot hermot. Vastaavasti harkittu reaktio on aina sellainen jota voidaan muuttaa/korjata koulutuksen avulla. Helppoa sekään ei ole, mutta se on mahdollista ja helpompaa.

Miten nämä ominaisuudet ilmenevät, ovat riippuvaisia koiran kokemuksista, kasvatuksesta sekä siitä miten paljon koira kunnioittaa ja luottaa omistajaansa. Siksi näitä ominaisuuksia voi olla hyvin vaikea arvioida ellei tunne koiraa, sen omistajaa ja sen taustoja hyvin. Yksittäinen tapaus jossa koira on hihnassa jota pitelee joku muu kuin omistaja, jolloin murisee vaikka vieraalle ihmiselle joka yrittää sitä silittää, ei kerro sen luonteesta paljoakaan. Se kertoo mahdollisesti terävyydestä jonkin verran, sillä koira reagoi nopeasti. Toisaalta se kertoo myös siitä, ettei koira luota ihmiseen joka hihnaa pitelee ja/tai ettei se luota ihmiseen joka yrittää sitä silittää.

Tällaista käytöstä kutsutaan yleisesti ottaen aggressiivisuudeksi, arkuudeksi, ujoudeksi, pidättyväisyydeksi jne jne. Termien kirjo on laaja ja monesti riippuvainen siitä onko kyseessä koiran omistaja, murinan kohteeksi joutunut, sivustakatsoja, vieras joka piteli koiran hihnaa vai joku joka on vain kuullut tapauksesta joltain. Itse olen sitä mieltä, että tällainen käytös EI OLE SUOTAVAA mutta että se on hyvin monesta tekijästä riippuvainen seikka, eikä koiraa tulisi leimata tai tuomita tällaisen tapauksen perusteella.

Toinen seikka joka tavoitteisiini vaikuttaa on se, kuinka helposti nämä ominaisuudet periytyvät.  Asia on kiistanalainen, koska toistaiseksi ole suoritettu tarpeeksi tutkimuksia aiheesta. Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä ovatko nämä geeneissä siirtyviä ominaisuuksia jotka peritään yhtälailla emältä että isältä vai ovatko nämä pentujen varhaiselämässä opittuja asioita emältä ja/tai muilta pentujen ympärillä olevilta (kasvattajan luona asuneilta) koirilta.

Oma mielipiteeni on se, että näiden ominaisuuksien taipumukset periytyvät geeneissä, mutta emän ja muiden koirien käytös varhaiselämässä vaikuttavat vahvasti, sekä myös myöhemmin koetut asiat sekä eritoten tapakasvatus, luottamus sekä kunnioitus omistajaa kohtaan.

Mikäli aihe kiinnostaa ja englanti taipuu, suosittelen lukemaan kirjan Genetics and the social behavior of the dog.

Vahva, terve luusto

Kuten luonteenpiirteiden kanssa, myöskään koiran luusto ja rakenne eivät ole täysin yksiselitteisiä mutta niistä on olemassa rutkasti enemmän tutkimustietoa, sekä esivanhemmista, sisaruksista ja sisarusten jälkeläisistä kuvia!

Se on osoitettu jo, että luuston terveys on perinnöllistä. Ei kuitenkaan riitä, että katsoo vanhempien terveystuloksia, vaan pitää katsoa esivanhempien, sisarusten jne. terveystilastoja myös. Tilastotkaan eivät kerro kaikkea, sillä ruokinta ja liikunta etenkin pentuaikana vaikuttavat huomattavasti myös.  Tilastoihin vaikuttavat paljon myös niistä pois jätetyt tulokset. Moni joka kuvauttaa koiransa, ei koskaan lähetä tietoja kennelliittoon mikäli tulokset ovat huonoja.  Siksi tilastoja täydentämään tarvitaan tietoja suvusta myös muuta kautta.

Terve luusto kävelee käsi kädessä hyvien kulmausten sekä rotumääritelmän mukaisen rakenteen kanssa. Tärkein lienee kuitenkin vaivaton liike, joka omalta osaltaan kertoo luuston oikeasta rakenteesta ja terveydestä. Englanninbulldogeilla lisäksi vaivaton hengitys!

A-pentueessa tein näistä periaatteista yhden myönnytyksen : Diin (emän) pää EI ole rotumääritelmän mukainen. Siinä on virheitä, kuten Diin näyttelyarvosteluistakin voi lukea.  Liike Diillä kuitenkin on erinomainen ja rakenne muutoin omasta mielestäni kohdallaan. Kuten sanottu, se on tulkinnanvarainen asia ja tiedän monia jotka ovat tästä eri mieltä kuten minä olen monesta hyvinkin menestyksekkäästä tanskandogista myös eri mieltä.

Mutta ylläolevat asiat eivät riitä...

Yllä luetellut asiat ovat tavoitteita koirankasvatuksesta. Tavoitteet ja toiveet syntyville pennuille eivät ole yhtä kuin jalostusvalinnat, vaikka moni nämä kaksi asiaa näyttää niputtavan yhteen. Yritän alla selventää miten jalostukseen käyttämäni koirat valitsen. Kaikki valintani pohjautuvat jollakin tapaa siihen, miten koira pärjäisi luonnossa ilman ihmisen apua.

Ensinnäkin jalostukseen valitsemani nartun pitää olla halukas ja kykenevä lisääntymään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että narttu antaa astua itsensä ja että nartun on tiinehdyttävä helposti ilman ihmeempiä poppakonsteja, olettaen että uroksen siittiöt eivät ole puoli kuolleita. Mikäli narttu ei tiinehdy (olettaen että uroksen siittiöt ovat kunnossa) voi tietysti syitä olla monia. Esimerkki nartusta joka ei mielestäni kelpaa jalostukseen on sellainen joka stressaa astutusta senverran, että jää tyhjäksi.

Kun astutus on hoidettu ja koira on tiineenä, seuraan tiineysaikaa jonka tulee mielestäni lähtökohtaisesti sujua ongelmitta. Myös synnytyksen tulee sujua omalla painollaan ilman, että ihmisen apua sen koommin tarvitaan. Narttu joka tarvitsee ihmisen apua olisi luonnossa kuollut ja täten luonto ei alunperinkään ole ollut aikeissa antaa tämän nartun jatkaa sukuaan. Kunnioitan tässä luonnon mielipidettä, enkä käyttäisi kyseistä narttua enää toistamiseen.

Syntymän jälkeen seuraan pentuja tarkkaan. Jatkojalostukseen kelpaa mielestäni vain ne pennut, jotka olisivat pärjänneet hienosti luonnossakin, eli pentueen vahvimmat ja elinvoimaisimmat. Jos tällaisia ei ole, oli yhdistelmässä jotakin vikaa alunperinkin.

Pentujen kasvaessa pyrin siis valitsemaan vahvimmat ja elinvoimaisimmat yksilöt jatkojalostukseen. Jos niitä ei ole, ei ko. yhdistelmä ollut hyvä ja jos koko pentue on näitä täynnä, koen onnistuneeni erittäin hyvin.

Ajanmittaan pennut kasvavat aikuisiksi ja sillon niitä arvioidaan edelleen monin eri tavoin. Toisaalta koiria käytetään näyttelyissä, jossa niiden ulkonäköä suhteessa rotumääritelmään verrataan. Toisaalta on terveystutkimukset ja niiden tulokset sekä "normaali elämä" jonka helppoutta tai vaivalloisuutta arvioin parhaani mukaan. Jos osoittautuu, että jollakin jalostukseen kaavailemallani koiralla esiintyy perinnöllinen vika tai sairaus, se suljetaan pois jalostuksesta. Jos koiran "normaalia elämää" haittaa jokin ominaisuus sen terveydessä tai luonteessa, se ei ole myöskään sopiva jalostukseen... Mutta tässä se vaikein kohta tulee: Kuinka suuri haitta kyseisestä piirteestä on koiran elämän kannalta ja mistä kyseinen haitta on syntynyt?

Yritän selventää yllämainittua: Jos terveystutkimuksissa selviää, että koiralla on makroblepharon, eli roikkuvat luomet, se ei ole tietenkään hyvä asia, mutta se ei yleensä haittaa koiran elämää tavattomasti. Jos kyseistä yksilöä arvioitaisiin pelkästään tämän ominaisuuden perusteella, voisin hyvinkin käyttää sitä jalostukseen, sillä vika on vähäinen ja siihen pystytään vaikuttamaan parivalinnalla. Jos taas kyseinen haitta olisi arkuus/ujous, miettisin jo tarkemmin jalostuskäyttöä, mutta aivan ensin pohtisin mistä tämä ominaisuus on peräisin? Oliko se koirassa jo pentuna vai onko kenties jokin sen kasvatuksessa vaikuttanut asiaan? Tästä syystä pentutiedot ovat niin äärimmäisen tärkeässä asemassa. Jos ominaisuu solisi ollut pennussa jo alunperin, olisi karsinut sen jalostuksesta jo pentuna, eli todennäköisesti jokin asia elämässä on vaikuttanut tämän ominaisuuden syntyyn. Seuraavaksi onkin sitten pohdittava mikä tämä oli? Oliko se yksittäinen tapahtuma jossa koira pelästyi jotakin jota vieras ihminen teki? Jos näin on, ei koira ole mielestäni sopiva jalostukseen, eli olen jo pentuna arvioinut koiran väärin. Jos kyse on taas koirasta joka on tulkintani mukaan ollut sellaisella sijoitusperheellä joka on omalla käyttöksellään saanut tämän aikaiseksi, voisin harkita, mutta sillon muiden ominaisuuksien pitäisi olla kyllä erittäin vahvasti kunnossa.

Fyysiset ominaisuudet ovat huomattavasti helpompia arvioida kuin henkiset, ja aina löytyy useampi mielipide siitä miten tärkeitä eri ominaisuudet ovat. Eli siksi haluaisin jälleen kerran painottaa että kaikki tämä on omasta mielestäni. Jokainen kasvattaja tekee omat valintansa.

Kaiken tämän haluan tuoda julki ihan siksi, että monesti näkee ihmisten kauhistelevan sitä, että "taas joku kasvattaja on käyttänyt C-lonkkaista ja silmävikaista tai heikosti näytttelyissä menestynyttä" koiraa jalostukseen. Saattaa olla, että kyseinen kasvattaja on tehnyt asioita harkitsemattomasti tai piittaamattomasti, mutta saattaa myös olla, että jokin muu mitä koirasta löytyy, on painanut enemmän vaakakupissa.

Itselleni esimerkiksi näyttelytulokset ovat yhdentekeviä, jos koira muuten on jalostuskelpoinen. Tämän toisaalta näkee myös A-pentueemme suhteen: Dii on saanut näyttelystä enimmäkseen H:ta, pari EH:tä ja yhden ainoan ERI:n. Tämä johtuu sen päästä, joka ei ole tyypillinen tanskandogin pää. Se ei kuitenkaan estänyt minua käyttämästä sitä jalostukseen, enkä ole katunut asiaa hetkeäkään. Muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän.

TAKAISIN