Englanninbulldogin sairaudet

Lisääntymisongelmat

Englanninbulldogilla on rodunomaisia sairauksia siinä missä muillakin roduilla. Omasta mielestäni ylivoimaisesti vakavimmat terveysongelmat liittyvät lisääntymiseen, sillä moni uros ei enää suostu astumaan itse ilman apua ja kasvavassa määrin narttu ei pysty synnyttämään omatoimisesti, vaan vaaditaan keisarinleikkaus. Tästä syystä pyrin itse käyttämään pelkästään luonnollisesti syntyneitä bulldoggeja omassa kasvatustyössäni.

Silmäsairaudet

Silmäsairauksista ja englaninbulldogin sairauksista yleisimmin tilastoitu, on kirsikkasilmä (cherry eye). Kirsikkasilmä tarkoittaa vilkkuluomen sisäpuolen kyynelrauhasen esiinpullistumaa, jolloin silmän sisäkulmassa näkyy lihanvärinen alue. Noin kahdessa tapauksessa kolmesta molemmissa silmissä on sama ongelma. Kirsikkasilmä voidaan hoitaa leikkauksella.

Bulldoggeilla esiintyy myös ylimääräisiä ripsiä luomen sisäpinnalla ja luomenkiertymiä. Ne hoidetaan myös leikkauksella. Kirsikkasilmä, luomenkiertymät ja ylimääräiset ripset vaikeuttavat koiran jokapäiväistä elämää, joten ne tulisi jalostaa pois. Ne katsotaan perinnöllisiksi vioiksi, eikä leikattua koiraa siten tulisi käyttää jalostukseen. Tästä syystä olisi aina ilmoitettava koiran kasvattajalle mikäli hänen kasvattiensa joukosta tällainen sairaus todetaan!

Liian voimakkaat kuonopoimut voivat aiheuttaa myös luomenkiertymiä (entropium, extropium). Luomenreunan sisäänkiertymä joka ärsyttää silmää ja vahingoittaa usein sarveiskalveoa. Vastakkainen vaiva on vilkkuluomen epämuodostunut rusto joka aiheuttaa vilkkuluomen reunan kääntymisen ulospäin jolloin vilkkuluomi tulee punaiseksi sekä turpoaa.

Tiukka häntä

Tiukka (sisäänpäinkasvanut) häntä tarkoittaa sitä, että bulldoggin peräpään hygienia ja mahdollisesti myös ulostaminen vaikeutuu. Äärimmäisissä tapauksissa hoitona on leikkaus, eli hännän amputaatio. Vaiva saattaa vaikeuttaa koiran jokapäiväistä elämää ja vaikeissa tapauksissa se joka tapauksessa vaatii päivittäistä hoitoa. Nartuilla vaiva usein pahenee juoksujen yhteydessä. Rotumääritelmässä sisäänpäinkasvanut häntä on hylkäävä virhe.

Iho-ongelmat ja allergiat

Erilaiset iho-ongelmat ja sairaudet ovat bulldoggilla aika yleisiä (furunkoloosi, sikaripunkki, pyoderma). Niitä on hyvin monenlaisia, ja vie usein aikaa ennen kuin oikea hoito löydetään. Myös erityyppiset allergiat ovat yleisiä. Pahimmassa tapauksessa iho- ja allergiaongelmat voivat haitata koiran elämää jatkuvasti.

Allergiat voidaan jakaa kahteen ryhmään: ruoka-aineyliherkkyydet ja atopiat. Sairastuneella yksilöllä on taipumus tuottaa liiallisesti vasta-aineita tavallisissa olosuhteissa harmittomia proteiineja (allergeeneja) vastaan. Tyypillistä molemmille on, että koiran oireet alkavat kutinana, usein ilman muita nähtäviä ihomuutoksia. Raapimisen ja ihon nuolemisen myötä ihoon kehittyy tulehdus. Ruokaaineyliherkkyys saattaa alkaa oireilla jo hyvin nuorena eli jo pentuiässä. Kutinaan ei liity vuodenaikaisvaihtelua. Ns. eliminaatiodieetti on paras tapa testata ruoka-aineyliherkkyydestä epäiltyä potilasta. Laboratoriotestit ovat epäluotettavia ja antavat runsaasti virhepositiivisia tuloksia.

Atoopikot sairastavat joko ympärivuotisesti, mikäli allergeeni on sisätiloissa, tai esimerkiksi vain kesäaikaan, jolloin voidaan epäillä, että allergeeni on esimerkiksi ulkona esiintyvää siitepölyä. Testaus voidaan suorittaa iho- tai veritestein.

Pääasiallisena oireita helpottavana lääkityksenä käytetään kutinaa helpottavia kortikosteroideja. Ruokaaineallergikoille etsitään sopiva ruokavalio, joka yksinään eliminoi kortikosteroidien käyttötarpeen. Lisäksi yliherkkyysoireiden lievittämiseksi käytetään kutinaa hillitseviä shampoopesuja, ravintolisiä, rasvahappovalmisteita sekä antihistamiineja.

Koirien ihosairauksien diagnosoiminen on aikaa ja rahaa vievää ja vaatii usein monia tutkimuksia diagnoosiin pääsemiseksi. Krooniset ihosairaudet vaativat usein koko elämän kestävää lääkitystä tai erikoisruokavaliota.

Furunkuloosi on kansankielellä tassunvälitulehdus. Syvällinen tulehdus tassujen ja polkuanturoiden välissä (frunkuloosi) on koirilla verrattain yleinen sairaus. Useimmiten sitä esiintyy nuorilla lyhytkarvaisilla koirilla kuten englanninbulldogilla, mutta sitä voi esiintyä myös muilla koirilla. Sairauden aiheuttaa mm. ulkoinen ärsyke tai yliherkkyys, hiiva- ja sieni –infektiot sekä psyykkiset häiriöt, jotka aiheuttavat tassujen nuolemista. Ihomuutoksista eristetään usein bakteereita, esim. stafylokokki, mutta bakteerien katsotaan olevan toissijaisia taudin aiheuttajia. Taudin hoito vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja vaikka potilas paranisikin, tauti saattaa helposti uusia. Taudille tyypillisiä oireita ovat rakkulamaiset muodostelmat tassuissa varpaiden ja polkuanturoiden välissä. Näitä rakkuloita voi olla vain muutama, mutta melkein aina niitä on paljon. Ajan myötä rakkulat puhkeavat ja paranevat, mutta uusia saattaa ilmaantua. Iho varpaiden ja polkuanturoiden välissä on punoittava ja arka. Tauti on kivulias ja koiralla saattaa esiintyä ontumista.

Muiden ihotulehduksten esiintymiseen vaikuttaa moni asia, kuten yksilön oman ihon vastustuskyky, joka on osittain perinnöllistä. Perinnöllisiä ihosairauksia ovat atopia- ja allergiataipumus sekä alttius saada erilaisia tulehduksia.

Ruokinnan merkitys allergioiden ja atopian syntyyn on kiistanalainen asia. Joidenkin mielestä raakaruokinnalla (BARF) pystytään ennaltaehkäisemään kyseenomaisia vaivoja ja saadaan parhaimmat tulokset, toiset vannovat tietyn valmistajan kuivamuonan nimeen.

Rakenteelliset ongelmat

Ruoka- ja henkitorven ahtaumia tavataan englanninbulldogeilla. Ne ovat vakavia ongelmia ja voivat johtaa koiran menehtymiseen. Näitä ongelmia esiintyy useimmiten uroksilla.

Liian pitkä ja pehmeä kitalaki voi aiheuttaa hengitysongelmia. Kaikkiin tämäntyyppisiin ongelmiin tulee suhtautua vakavasti ja ilmoittaa niistä kasvattajalle pikimmiten mikäli hänen kasvateissaan esiintyy näitä vaivoja. Koiria joilla esiintyy rakenteellisia ongelmia, ei tule käyttää jalostukseen. Hengitysongelmat ovat englanninbulldoggien rotumääritelmässä hylkääviä virheitä.

Liian voimakkaat kuonopoimut tulehtuvat helposti, joten liikapoimuisuutta tulisi välttää. Rotumääritelmässä liian suuri, kirsun peittävä kuonopoimu on luokiteltu virheeksi.

Rotumääritelmä määrää, että englanninbulldoggi on voimakasrakenteinen, molossityyppinen koira. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että bulldoggin tulisi olla erittäin raskasrakenteinen tai lihava koira. Liian raskas ja lihava koira ei pysty liikkumaan terveesti, jolloin todennäköisenä vaarana on, että nivelet eivät kestä jatkuvaa liikarasitusta joka aiheutuu painosta ja/tai lihaskunnon puutteesta.

Liian lyhyet raajat tuovat mukanaan omat haasteensa. Liian suorat takakulmaukset tai käyrät eturaajat eivät liiku oikein eivätkä terveesti. Suorat takakulmaukset ja väärä rakenne altistavat bulldoggin mm. ristisidevaurioille ja nivelrikolle.

 

Bulldoggien yleisimpiä sairauksia ja vikoja vuosina 1984 - 2004. (Lähde www.seby.fi)

 

Sairaus / vika

Jakso
84 - 89

Jakso
90 - 95

Jakso
96 - 02

Jakso
84 - 04

Kirsikkasilmä

21

40

12

73

Tiukka häntä

11

16

15

42

Furunkuloosi

12

15

4

31

Sikaripunkki

10

16

4

30

Nivelviat

8

14

6

28

Ylimääräiset ripset

5

16

3

24

Kivesvika

4

16

1

21

Korvatulehdukset

3

11

5

19

Allergiset ihoreaktiot

8

5

4

17

Ihotulehdukset

4

10

3

17

Luomenkiertymät

5

5

5

15

(Syöpä)kasvaimet

4

5

4

13

Ruoka- ja henkitorven ahtautumat

1

10

0

11

Kitalaen viat (liian pitkä ja pehmeä kitalaki, kitalakihalkio)

4

6

1

11

Lisääntymiselinten sairaudet

4

5

2

11

Epilepsia, lääkitty

3

7

0

10

Tukirangan ongelmat

0

6

0

6

Karvatupintulehdukset

4

2

0

6

Kohtutulehdukset

2

2

2

6

Surkastuneet nikamat

3

1

1

5

Kuiva silmä

3

2

0

5

Virtsatien tulehdus

0

4

1

5

Sarveiskalvon tulehdukset

1

1

2

4

 

TAKAISIN